"Sen jättää hän kauniisti sikseen, jos joutuu minun kanssani tekemisiin."
"Silloin olisitte te ensimäinen, jolle hän jäisi vastauksen velkaan."
"Hyvä, minä tulen sitten!"
Ja piispa Hemming Gadd meni samana päivänä tervehtimään rouva
Pernilla Niilontytärtä.
Tämä otti hänet vastaan syvällä kunnioituksella. Hänelle tarjottiin mukavin lepotuoli ja pöytään tuotiin hänen mieliruokiaan. Talon emäntä kuunteli ihaillen hänen puhettaan, ja vaikka hän alussa olikin ankara ja harvasanainen, pehmeni hän vähitellen. Kun hän kysyi Pernilla rouvalta, tahtoiko tämä katsella häntä kuten mitäkin ihmeotusta, vastasi toinen, että hän voisi tehdä saman kysymyksen hänelle.
"Mutta miksi olette sitten pyytänyt minua tulemaan tänne?" huudahti piispa ojentautuen mukavasti pehmeään nojatuoliin.
"Voisin vastata", lausui Pernilla rouva, "että olen pyytänyt teitä tulemaan osoittaakseni teille kunnioitustani ja ihailuani."
"Vai niin, vai se on syynä", virkkoi piispa välinpitämättömästi ja hieman ivallisesti.
"Niin, muuten olisin hiljaisuudessa tyytynyt seuraamaan teitä toiveineni."
"Yhä parempaa!… Mitä siis toivotte?"