Sillä viehättävällä kaunopuheisuudella, joka oli hänelle suotu, kuvaili hän, kuinka hän oli kärsinyt ja taistellut, kestänyt kaikki tämän kalliin synnyinmaan tähden.
"Palkkanne on ollut kiittämättömyys, pilkka ja häväistys", puuttui
Pernilla puheeseen.
"Minä vastaan samalla mitalla."
"Mutta se kirvelee."
"Viisi siitä! Vielä tulee mullistus, joka murtaa vanhan ja lahon."
"Kuka silloin pysyy puolellanne, jollei teillä ole ystäviä?"
"Minulla on kansa. Se ei petä minua."
"Kurja kansa, joka ei käsitä teidän arvoanne; teidän täytyy vihata sitä."
"Niin teenkin."
"Ja toivoa kostoa."