"On kyllä totta, ettei se paina minua niin raskaasti."
"Teidän tultuanne tuntuu minustakin taakka keveämmältä. Tuntuu kuin olisimme nyt kaksin sitä kantamassa."
"En petä teitä!"
"Kiitos siitä sanasta!"
Ja molemmat ystävykset puristivat lujasti toistensa kättä.
Svante herran silmät täyttyivät kyynelillä.
"Näetkös", sanoi hän, "olen niin paljon vanhempi sinua."
"Tahdot uskotella minulle tulleesi lapseksi jälleen."
"Kenties olenkin tullut. Seuraa minua Märta rouvan luo; hän ilostuu sinut nähdessään!"
"Olenkohan tervetullut?"