Lady Alfreton melkein hätkähti.
VI.
Matkalla juhlaan.
"Millä keinoin meidän olisi paras kulkea?" virkkoi neiti Exeter puolittain itsekseen mietiskellen, puolittain häntä ympäröiville odotteleville kuulijoille. "Kyllähän omnibus veisi meidät suoraan portille, mutta ei tästä ole kovin pitkä matka kävelläkään. Maanalainen rautatie ei ollenkaan sopisi tarkoitukseemme. Siis on valittava kävelemisen ja yhteisvaunujen välillä. Mitä ajattelette, tytöt? Väsyisikö joku teistä liikaa, jos kävelisimme?" kysyi hän pysähtyen kuulemaan seuralaistensa mielipiteitä ja toivomuksia.
"Oi, kävelkäämme, neiti Exeter!" pyysi heti joku ääni. "Yhteisvaunuissa rutistuu niin pahoin. Ja ne kaikki ovat varmaan täynnä", jatkoi puhuja, vilkaisten levottomasti äsken tärkättyyn ja laskostettuun musliinipukuunsa, jota oli säästänyt tätä juhlatilaisuutta varten. "Meidän täytyisi puristautua ihmisten väliin sen mukaan kuin löytäisimme tilaa…"
"Ja se hajoittaisi seurueemme. Olet oikeassa, Henrietta; emme saa antautua siihen vaaraan, että voisimme joutua erillemme toisistamme. Siis, tytöt, meidän on astuttava rivakanlaisesti, siinä kaikki. Ja koettakaamme pysytellä teiden varjonpuoleisella sivulla. Tien toisella puolella on luullakseni siimestä melkein koko matka. Parasta lähteä nyt, jos olemme kaikki koossa. Olemmeko kaikki koossa?"
Kaikki olivat saapuvilla ja kaikki olivat pyhäasussaan, kukin oman makunsa mukaisessa puvussa.
— Rakkaat, onnelliset, nuoret olennot, — hymisi hyväsydäminen opettajatar itsekseen, katsahtaessaan ympärilleen. — Tarvitsemme vain Elman, jotta ryhmämme olisi täydellinen. Mutta epäilemättä saamme pian Elmankin joukkoomme, ja hän on mielellään esittelevä nuoret toverinsa tädilleen. Minun täytyy sanoa, että mielenkiinnolla odotan lady Alfretonin tapaamista, kuultuani hänestä niin paljon. Toivottavasti Elman onnistuu taivuttaa hänet tänään tulemaan sinne. Tyttö näytti aivan varmalta, mutta eihän hän voinut tietää. Ei pidä rakentaa liian paljon sattuman varaan, mutta sittenkin…
Tässä tuon kunnon naisen paras musta pitsi-päivänvarjo lennähti auki tarmokkaalla nykäyksellä, ja hänen sirot, pienet, nappikenkäiset jalkansa alkoivat astua jonon edessä, eikä paahtava aurinko ylhäällä enempää kuin kärventävä kivitys jalkojen alla aiheuttanut pienintäkään katumuksen häivää siitä, että he olivat lähteneet pitkälle ja väsyttävälle iltapäivän huviretkelle. Työ oli työtä ja loma lomaa neiti Exeterin opistossa.
Ja todellakin oli suuressa keskikesän kukkasnäyttelyssä käynti jotakin ihka uutta sekä opettajattarelle että tytöille.