Sipri. Vaan Kanttori, tässä näätte nyt on vielä latina viiruja joiden perille en pääse. Mitäs tämä on?
Kanttori. Die veneris in domum. Ahonii immigravi. — — Se kulkee hyvin syväitse, Sipri, vaan kuitenki minä sen ymmärrän. Mutta joku toinen sillä halkasisi päänsä. Se on Suomeksi: elä nosta kurikkaa korkialle, putoaa päähäsi.
Sipri. Onkos siinä niin syvä viisaus? sen kuulin jo isävainajaltani.
Kanttori. Viisaus Sipriseni näätsen, ei ole itse asiassa, sillä niin voisi olla umpi Suomalainenki viisas, vaan se on latinan kielessä. Sikäli kuu osaat sillä selittää omat taikka muiden ajatukset, sikäli olet viisas.
Sipri. O, nyt ymmärrän, Kanttoriseni! Poikani toki jo on kohtu viisas, näättekö, kun pian kolmas osa kirjaa on pelkkää latinaa.
Kanttori. Nonoh! on muitaki niin viisaita. Turussa ollessani, Sipri tieättesen, isälleni en kirjuttanut yhtä sanaa muuta kuin puto puhdasta Latinaa.
Sipri. Vaan isänne, Kanttori, et ymmärtänyt latinasta niin puustavia.
Kanttori. Mitä siihen taas tulee, niin näättesen Sipri, siitä ei ollut haittaa. Isäni ei ymmärtänyt suomalaistakaan kirjotustani.
Sipri. Miten? Isänne kuitenki oli selvä kirjottamaan.
Kanttori. Totta; vaan jokaisella näättä sen on oma kirjotus tapansa. Ja minun oli niin erillainen että harvat sen perille pääsivät.