Sipri. Ihan varmasti! Ryöstövouti äsken ikään sanoi sen minulle. Voih! voih! nyt minua säälittää.
Nikodemus. Kun saisimme hänen oikiaan uskoon, minä lunastaisin hänen takaisin.
Liisa (tulee ulkoa). Voi minua poloista!
Nikodemus. Ole parkumatta tyttäreni, sillä et voita mitään.
Liisa. Voi isä kultani! jos te olisitte niin rakastuneet, etten kieltäisi minua parkumastakaan.
Nikodemus. Hyi! tyttölapsen on häpiä niin näyttäidä. Vaan tuossahan tuo onkin; Antto Puuronen! no mitenkä nyt on olo?
Putronen. Voi, herra Nikodemus kulta, minä olen tullut sotamieheksi.
Nikodemus. Niin, se on toista, kuin tehdä ihmisiä häriksi ja Lukkaria kukoiksi.
Putronius. Voih minä poloinen! Nyt minä kadun ennistä hulluuttani, vaan se on myöhään.
Nikodemus. Kuulkaa, ystävä! Jos lupaatte hylätä entisen hurjuutenne, eikä saattaa riitoja ja väitöksiä maahan, niin lupaan minä tehdä mitä voin teidän lunastukseksi.