Putronius. Oh! Minä en ole parempaa ansainnut, joka olen uhannut lyödä vanhempianiki. Vaan jos minun tahtoisitte tästä pelastaa, niin minä vannon parantaa elämäni, ja ruveta johonki ammattiin, eikä ketään häväistä väitöksilläni.
Nikodemus. Odottele, minä puhuttelen Luutnanttia. Kuulkaa, herra Luutnantti, Te olette aina olleet meille hyvä ystävä. Tuo jonka olette nyt sotamieheksi pestanneet, on ainoan tyttäreni sulhanen, jota se sydämmellisesti rakastaa. Laskekaa hän jälle vallolleen. Minä maksan teille 100 rupilaa hänestä. Ensin olin minäki iloinen, jotta hän niin tuli rangaistuksi. Mutta nyt kun hän on vahvasti luvannut hylätä entisen tylyytensä ja parantaa elämänsä, niin olen häntä ruvennut jälle säälimään.
Luutnantti. Herra Nikodemus! kaikki mitä olen tehnyt on hänen hyväksensä. Tiettyä hänen tyttärenne sulhaseksi olen teidän tähtenne näyttänyt hänelle kovuuttani saadakseni hänen tunnustamaan vikansa. Tulkoon nyt tänne. — Kuulkaa ystävä! Vanhempanne ovat paljon kuluttaneet saadakseen teistä kunnian ja turvan vanhuudessansa. Vaan te lähettä viisaana kotoa ja tulette löyhkönä takaisin, ja saatatte koko kylän raivoon kummallisilla väitöksillänne; Jos ne ovat opin hedelmät, niin voisivat hitoilla olla kaikki kirjat maailmasta. Minulle näyttää kaikki, mitä koulussa olisi opittava, olevan ihan vastahakaista sille mitä te vauhkoilette, ja että oppinut mieli pitäisi tunnettaman lauhkeudestansa, siviältä ja sopuisalta puheeltansa muista vähemmin oppineista. Sillä oikia tieto ja oppi neuvoo meidän enemmän estelemään ja sammuttamaan torasuutta, ja hylkäämään luulomme ja väitteemme niin pian kun halvinki meille todistaa niiden vääryyden. Vilosohvian ensimäinen käsky on, tunne itsesi, ja kuta enemmin joku sitä on aprikoinut, sen vähemmin hän kiittää itsiänsä, sen enemmän hän löytää vielä tarvitsevansa oppia. Mutta te teette viisauden opin tappelukeinoksi ja pidätte sen viisaana joka koreilla puheilla ja sanallaskuilla voipi vääntää totuuden nurin, ja selvittää oman puolensa. Sillä te tuletta kaikilta vihatuksi. Se on siis teille paras, että tästälähin unoutatte kaikki mitä tähän asti olette uurastaneet, ja haette itsellene jonku ammatin jotta voitte ansaita elatuksenne, eli jos harjotattaki oppia, sitä rupeisitte tekemään järkiään toisella tavalla kuin tähän asti!
Putronius. Oh, hyvä herra! Minä koen nyt seurata neuvojanne, ja pyrin tästä lähin muuttaa elämäni.
Luutnantti. Hyvä! Te nyt pääsette jälleen irti, kun vaan lupaatte sen sekä omille että morsiammenne vanhemmille, ja rukoilette heiltä anteeksi.
Putronius. Nöyrimmästi ja vesillä silmin rukoilen nyt teitä kaikkia unohtamaan rikokseni, ja lupaan tästedes muuttaa elämäni, hyljäten koko entisen pahan tapani joka minun on saattanut tälläiseen tilasuuteen, seuraten tuon kunnon ja oppineen miehen neuvoja jota aina, lähinä vanhempiani, olen arvossa pitävä.
Nikodemus. Niin vävyseni, etten sitte enää päätä olevan maankaan ympyräisen; sillä se asia minua on paljon huolituttanut.
Putronius. Hyvä appiseni! Minä sitä en tästedes väitä. Mutta sen tahdon vaan sanoa että kaikki oppineet jo ovat siitä luulosta että maa on ympyräinen.
Nikodemus. Ahaa — herra Luutnantti, tehkää hän jällen sotamieheksi, kunnes maa tulee littiäksi.
Liisa. Sano jo sulhaseni että se on littiä.