Kanttori. Kymmenen vuotta sitte voin seisoen yhellä jalallani lukea koko isämeiän greikaksi. Vielä nytki muistan että viimenen sana oli Amen.
Sipri. Ah Kanttori, siitä tulee jotain kun poikani joutuu kotiin ja saamme te molemmat yhteen.
Kanttori. Minussa löytää hän vastineensa, tahtokoon kiistää kerallani eli laulaa. Minä lauloin kilpaa 10 Lukkarin keralla ja voitin jokaisen. Viime vuonna kun vouti kävi täällä laulatti hän minua ja maksoi 2 ruplaa kun lauloin hänelle: Ut, re, mi, fa, sol. Hän vannoi ei Helsingin Theaterilakan kuullesa parempaa laulua. Annatte minulle vielä ryypyn, Sipri! niin laulan teilleki saman.
Sipri. Hyvin! kaas ryypy viinaa, Elli!
Kanttori. Kaikille minä en laulakkaan. Vaan te olette ystäväni, Sipri, joille sen teen ilolla, (alkaa laulaa verkalleen) ut, re, mi, fa, sol, la fi ut, nyt takasin, ut, fi, la sol fa re sol ut mii.
Sipri. Hus! sepäs viimenen meni hienosti. Meiän pienet porsaat eivät saa kimakammasti.
Kanttori. Nyt kerkiämpään, ut, re mi fa fa re. — Ei se meni väärin — Ut re mi, fa re fi, ut. — Ei nyt se jo menee hullusti. Se on vaiis niin kerkiään laulaa. Vaan tuossa näen tulee Nikodemus.
Viides kohtaus.
Nikodemus. Petronella. Liisa. Kanttori. Sipri. Elli.
Nikodemus. Hyvä huomenta lanko! Tieättekö mitä pojastanne?