Kettuliini: Minä en tahdo killinkiäkään enempää kuin mitä sopimus määrää.
Polidor: Ja nytkös minä tukin kaikkien niiden suut, jotka ovat minua pilkanneet ja minä tahdon riemuita vihamiesteni ja niiden kustannuksella, jotka ovat minulle selkänsä kääntäneet, koska he luulivat minun kurjuuteen joutuvan ja sentähden unhottivat kaikki ne hyvät teot, joita minä heille hyvinä päivinäni osoitin.
Kettuliini; Niin, herra! Maailman meno on nyt sellainen.
Polidor: Mutta minä vuorostani voin nyt heitä halveksia.
Kettuliini: Ei, sitä ei herran pidä tehdä, sillä jalointa mitä minun suuri mestarini Albufagomar-Fagius määrää, on nöyryys. Te näette, herrani, minusta, millainen mies minä olen. Minä voisin esiintyä kuin ruhtinas jos tahtoisin, vaan se on vasten meidän sääntöjämme, siinä onkin syy, miksi ei luulla meidän ymmärtävän tätä jaloa taitoa koska me elämme köyhien ihmisten tavoin.
Polidor: Minä olen myöskin noudattava hänen varoituksiansa, sen voitte vakuuttaa Albufagomar-Fagiukselle, ja viekää hänelle nöyrin, kunnia-arvoinen tervehdykseni, koska hänelle kirjoitatte!
Kettuliini: Sen varmasti teen.
Polidor: Kas tässä, herrani, on sinettini, kun sen näytätte Benjamin juutalaiselle, niin saatte heti rahat.
Kettuliini: Tehkää varovaisuuden vuoksi vielä yksi koe!
Polidor: Sen teen, tahtooko herra viipyä täällä niin kauvan, vaimoni tekee teille sillä aikaa seuraa?