Juutalainen (tulee sisään). Ist di Goldmacher nicht hier. Mine ole anda henell yks juveeli, kun hen minult raha sai.
Polidor: Olen mielissäni, että teitäkin on petkutettu, sillä te toitte hänet tänne.
Juutalainen: Oliko petturi mees? Au, au, au, minun kallis juveeli.
Polidor: Minä en ole muuta saanut 4000 riksistäni kuin paperipalan, siinä on kirjoitettuna muutama araapilainen sana, niitä minun piti kokeeni aikana lausua.
Eräs mies: Antakaappas, minä katson, ymmärrän hiukan araapian kieltä. Ei, tämä ei ole koskaan ollut araapian kieltä eikä siksi tule. Mitä sekamelskaa tämä on? Lukiessani viimeisen sanan edestakaisin, seisoo siinä: narri. Katsotaanpa ensimmäistä. Tässä on kirjoitettuna: kaikki kullantekijät ovat pettureita ja sinä olet narri, ha ha, ha!
(Kaikki kulkevat pois nauraen, runoilijat tekevät takaperoisia kumarruksia, niin että he kääntävät selkänsä Polidoorille).
Leonoora: Ja minä lahjoitin hänelle päälle päätteeksi vielä sormukseni.
Pernilla: Minä en ole niin vihoissani sen muistorahan tähden, jonka hänelle annoin vaan sentähden, että minä suutelin sen rakkarin likaista kättä.
Polidor: Käykäämme sisään, matkustakaamme maalle ja asukaamme pikkutilallamme, joka meillä vielä jälellä on. Minä en milloinkaan enään rupea kultaa tekemään, vaan jätän sen toimen pahimmalle vihamiehelleni. Se on ollut vähällä syöstä minut köyhyyteen ja monen muunkin kunnon miehen. Jospa ihmiset kerran ottaisivat vaarin näistä tällaisista esimerkeistä!