Polidor. Niin, Henrik, kaikki suuret mahtimiehet owat juonikkaita. — (Kääntyen Oldfuksiin). Minä soisin woiwani olla teille apuna näillä seuduin.
Oldfuks. Hywä herra! Paras apu, mitä te woitte tehdä minulle, on se, että olette wähemmällä siewistelemisellä. Mitäpä apua teistä woisi olla minulle?
Polidor. Ainahan ihminen woipi auttaa toista; näette, kun te olette wieras näillä seuduilla, niin minä saatan toimittaa teitä hywäin ihmisten tuttawuuteen.
Oldfuks. Hywiä ihmisiä! ha, ha, ha! Onko teillä niitä niin kyllin? Minä olen kulkenut ympäri kaiken maailman, waan en wielä ole löytänyt hywiä ihmisiä. Minä olen tawannut ainoastaan yhden hywän ihmisen koko maailmassa; se oli minun mestarini Albufagomar-Fagius, syntyisin arabialainen. Hän oli hurskas ja sääli järettömiä eläimiä enemmän, kuin ihminen toista ihmistä. Muistanpa, kun hänen oma kissansa erään kerran makasi isäntänsä waatteen liepeellä, ja silloin sattui olemaan hänen rukoushetkensä, jonkatähden hän, ei tarwitaksensa häiritä kissan rauhallista unta, leikkasi pois kappaleen waatteestansa, joka oli kissan alla.
Polidor. Sepä oli erinomaista armeliaisuutta. Sellaisia ihmisiä ei ole meillä. Tuletteko nyt siis Arabiasta?
Oldfuks. En, herra! minä tulen kuusta. Enkä tiedä, mitä hyötyä mokomista utelemisista on.
Polidor. Pitäähän sitä olla jotakin puheen aluksi.
Oldfuks. Minä en huoli mokomista alkulauseista. Jos teillä on siis jotakin sanomista minulle, niin suoraan asiaan; sillä minun aikani on kallista.
Polidor. Minä olen kuullut, että te olette Adepto.
Oldfuks. Saatanpa olla.