Polidor. Leonora. Nilla. Sitten Henrik.
Polidor. No, rouwa! mitäs sanotte nyt? Olenko minä nyt häwittänyt teidän taloutenne hullulla työlläni?
Leonora. Oi, kultaseni! Älkää toki panko pahaksi minun ajattelemattomuuttani.
Nilla. Minäkin pyydän nöyrimmästi anteeksi, kun olen niin monta kertaa rohkeasti nauranut sille.
Polidor. Minä annan anteiksi teille lapsukaiset! kaikesta sydämestäni. Oppikaatte waan siitä, ett'ette wasta kajoa asioihin, joita teidän ymmärryksenne ei käsitä. Kas, Henrik! Mistä sinä tulet?
Henrik (tulee). Oh, herra! onko se totta?
Polidor. Mikä on totta?
Henrik. Että herra osaa tehdä kultaa.
Polidor. Niin, Henrik, aiwan oikein. Mutta mistä sinä olet saanut tietää sen?
Henrik. Hoho! koko kaupunki tietää sen. Minä kuulin sitä ensin tässä likellä taimikauppiaalta, hän pyrki senkin seitsemän kertaa minun suosioni ja hywätahtoisuuteni turwiin, kaatoi suuren pullon täyteen donskoita minulle, eikä tahtonut penniäkään siitä, waikka tuo nälkäinen koira ennen ei antanut minulle wiinaryyppyäkään, ennenkuin panin rahat pöydälle.