Polidor. Kas, sellainen on maailma; niin pian kuin jollekin käypi hywin, pyrkiwät kaikki hänelle ystäwiksi. Mutta mistä sellainen tulee niin pian tiedyksi?
Henrik. Juutalainen lienee sanonut sitä ensin yhdelle, ja kun yksi kerran saapi tietää jotakin, menee se paikalta ympäri kaupunkia. Kaikki ihmiset, jotka näkiwät minun kadulla, terwehtiwät minua, niinkuin minä olisin ollut kokonainen kreiwi; ja Risto Woikukkanen, joka ennen ei ole ollut näkewinänsäkään minua, kumarsi niin sywään, että milt'ei kaatunut katuojaan, — mutta minä, näettekös, menin hänen siwuitsensa yhtä pönäkästi, kuin hän ennen on mennyt minun siwuitseni.
Polidor. Eiköhän siellä kolkuteta. Henrik! mene owelle.
Henrik (awaa owea, waan lyöpi sen heti kiini taas). Siellä on Leanderi herra, joka pyrkii Teidän luokse kunniaterweisille.
Polidor. Oho! Oikeinko totta? Se mies on ennen halweksinut minua kaikin tawoin.
Leonora. Sano, Henrik, että me emme laske puheillemme sellaisia ihmisiä!
Polidor. Ei niin, eukkoseni! Malttakaamme mieltämme onnellisuudessamme.
Tulkaan waan sisälle.
Kolmastoista kohtaus.
Leander. Entiset. Sitten kolme wierasta herraa.
Leanderin rouwa ja kolme wierasta rouwaa.
Leander. Ah, armahin herra Polidorini! Minun sanoiksi saamaton iloni on nähdä teitä hywässä terweydessä. Minä en woi sanoilla kuwailla sitä harrasta halua, kuin minulla on ollut saada nähdä teitä.