Polidor. Sitäpä en ole huomannut; sillä minä olen monta kertaa käynyt tawoittamassa teitä, waan te ette muka ole olleet kotona, ja kadulla ette ole koskaan tahtoneet terwehtiä minua.
Leander. Armahin herra Polidorini! Te teette minulle, wähäarwoisimmalle palwelijallenne, wäärin; sillä Jumala tietää, että koko maailmassa ei ole ketään toista ihmistä, jota minä kunnioitan niin paljon.
Polidor. Arwoisa herra! Olkaa wähemmällä siewistelemisellä — —
Henrik. Ei, herra! Kyllä minä uskon, että Leanderi herra on teidän ystäwänne; sillä saatuansa tietää, mikä onni teille oli tapahtunut, muuttui hän niin, että tahtoo haleta pelkästä rakkaudesta teitä kohtaan.
Leander. Minä wannon, kaiken pyhyyden nimessä, että minä olen entiselläni, ja se onni, joka on tapahtunut teille, arwoisa herra, ei ollenkaan ole syynä minun tänne tulooni. Minä olen aina pitänyt teitä parempana kaikkia muita tuttawiani, ja paras onni minulle olisi olla teidän wähäarwoisin turwalaisenne.
Polidor. Saattaa olla, herra! Nyt minun täytyy mennä pois teidän luotanne; minulla on wähän toimituksia.
(Menee sisälle).
Leander (suutelee Henrikkiä). Ah, weikkoseni monsieur von Henrik!
Ruwetkaa minulle ystäwäksi ja puolustajaksi. Lupaatteko?
Henrik. No miksi ei? Serviteur treshumble! (Suutelewat toinen toisiansa. Kolme wierasta herraa tulee, ylpeissä pukineissa, tähdet rinnoissa, he syleilewät Henrikkiä ja menewät Leanderin kanssa sisälle Polidorin sisähuoneesen).
Leanderin rouwa (tulee ja suutelee Leonoran esiliinaa).