Henrik. Mitä mökisette! Eikö kaikki wärsyt ole yhtä pitkiä? Mutta minkätähden te ette ole ennen milloinkaan tehneet wärsyjä kunnioitukseksi herraswäelle, waikka he owat ansainneet ylistystä aina, yhtä hywin kuin nytkin?
Runoilija. Sentähden kun meillä ei ole ollut onnea tietää heidän hywiä awujansa ennenkuin nyt.
Henrik. Sanoisitte, että te ette ole tahtoneet tietää niitä, ennenkuin saitte kuulla, mikä onni heille oli tapahtunut. Jos herra taipuu minun tuumiini, niin totta maari, hirtetään yksi runoilija joka päiwä, kunnes koko suku on häwitetty juurta jaksain. Mutta tuolla tulee herra ja rouwa; nyt saatte kuulla, mitä he itse sanowat.
Wiidestoista kohtaus.
Entiset. Polidor. Leonora. Sitten rawintolan-isäntä ja Juutalainen.
Polidor (tulee sisälle Leonoran kanssa, molemmat koreissaan). Henrik! juokse heti hakemaan minulle samanlaista pulweria neljällä markalla, jotta et tarwitse käydä niin usein.
Henrik. Paikalla, herra!
(Menee).
Polidor. Mitä asiata teillä on, hywät ihmiset? Tahtoisitteko puhutella minua? (Wieraat astuwat esille, nöyrästi kumarrellen ja sanowat tulleensa, toiset alamaisille kunniaterweisille, toiset kuulemaan jos herralla on jotakin käskemistä; rouwat tekewät samoin Leonoralle ja suutelewat hänen esiliinaa, runoilijat astuwat sitten esille ja tarjoowat paperiansa). Mitä paperia ne on?
Runoilijat. Muutamia wähäpätöisiä wärsyjä, kunnioitukseksi herralle ja rouwalle.