Oldsur. No — oletteko te hulluna? Tuohan on kamarijunkkarin puhetta ja livertelemistä! Onko tuo koulumestarin käytöstä? Katsokaa nyt minua? Minä Petter Eerikki Matsen'in vanhin taimi, syntynyt Aabenraassa, tulen nyt tänne tänä päivänä sulkemaan halvinta itseäni teidän kunnioitettavan hyvän herran sulomieliseen suosioon, ja pyytämään aviokseni tätä teidän prima tytärtänne. Sekundaa ei, jonka teidän lempeytenne on luvannut minun rakkaalle isälleni Eerikki Matinpoika puukhollarille, sanoo Eerikki Matinpoika puukhollarille, soviteltavaksi, annettavaksi ja jätettäväksi minulle rakkaimmaksi aviopuolisoksi, ja se kohta vekselin näytettyä. Sen luen minä suosiollisen herran hyvyydeksi enkä omain tehtyin ansioini arvoksi eli palkinnoksi, sillä sen tunnustan, että kun panen oman mitättömyyteni sellaisen neidon rinnalle, jonka teidän suosiollisuutenne on mielistynyt saada minulle siirrettäväksi, niin en ole mahdollinen hänen kengänpaulojansakaan päästelemään, niin — en voi muuksi tulla arvostelluksi valore intrinseco kuin oikeutetuksi paperiseteliksi hopeakolikon verralla; samoin ja niinkuin liuskakivinen kirjoitustaulu on kokonsa ja painonsa suhteen arvoisampi krihvelipalasta, jotta siihen kirjoitetaan, samoin eikä muulla tavoin ovat tämän neidon siveys, sääty ja varallisuus arvoisemmat minun siveyttäni, säätyäni ja varallisuuttani. Hän on kirjoitustaulu ja minä aina kuolemaan asti hänen alamainen kirjoituskrihvelinsä. Ja nyt näin puhuessani pitää teidän alinomaa huiskuttaa oikeaa kättänne ja hyvin niellä sanojanne.
Pernilla. Kyllähän tuo on hyvä, Oldsur! Mutta älä toki ole niin ylellinen puheessasi.
Oldsur. No, no! saatetaanhan tuosta ottaa poiskin. Lähtekäämme nyt kotiimme.
(He menevät).
Kymmenes kohtaus.
Leonora. Pernilla.
Leonora. Voi, Pernilla! Minä pelkään ja vapisen ajatellessani kaikkea tätä. Ensiksikin pelkään keinon ei onnistuvan, ja toiseksi pelkään ihmisten jälkipuheita, että olen pettänyt isääni.
Pernilla. Voi, mamseli! Jos ei rakkaus ole tätä väkevämpi, niin kyllä minä keinon keksin; te erootte Leanderista, ja tulette Petter Eerikinpojan rouva Leonoraksi.
Leonora. Voi! ei, Pernilla!
Pernilla. Vai niin, mamseli. Sittehän emme tarvitseisikaan niin monia keinottelemisia.