Bielgeschrey. Mikä se oli.
Pernilla. Älkää luulko, että minä sitä sanon herralle, jos ei herra lupaa olla vaiti.
Bielgeschrey. No, min'en nosta siitä elämätä, sano se heti minulle.
Pernilla. Eilen löysin minä herran liinavaatteiden luettelokirjan kyökistä; sen oli tuo lemmon piikakutjale saanut käsiinsä ja yritti sen päällä leikkaamaan lohta.
Bielgeschrey. En, siitä en saata olla vaiti; sillä siitä olisi tullut minulle suuri vahinko.
Pernilla. Koska herra ei saata pitää lupaustansa, niin en usko häntä enää koskaan.
Bielgeschrey. Ei, Pernilla; minun täytyy saada hänet käsiini. Sepä vasta ryökäle.
Pernilla. Voi herra! Minä pyydän nöyrimmästi; hän laskeusi polvilleen ja rukoili minua itkein, etten minä häntä ilmoittaisi, mutta minä en hänelle luvannut sitä, ennenkuin hän vannoen vakuutti minulle ei enää koskaan koskevansa herran kirjoituskaluihin.
Bielgeschrey. Joka koskee minun papereihini, se koskee minun silmäterääni.
Pernilla. Herra älköön panko niin pahaksi! Hän on tästä tapauksesta oppiva toiste olemaan varovaisempana.