Bielgeschrey. Voi päiviäni! Kaikkia täytyy nähdäkseni. Hän ei ole tehnyt mitään, vaan mustannut paperin. Missä minun keppini?
(Bielgeschreyn juostessa keppiä hakemaan, konttii Oldsur pöydän alle, ja Bielgeschreyn sekä Pernillan joutuessa kyökin ovelle, kulkee Oldsur pöytäneen toiselle puolelle; molemmat juoksevat Oldsuria kohti, mutta hän kaataa pöydän paperineen ja rientää ulos).
Bielgeschrey. Voi, Pernilla! Tämä vahinko on pahin kaikista. Katso nyt! kaikki paperini ovat maassa lattialla! Nyt ei ole henkeni markan arvoinen.
Pernilla. Voi, herra! Älkää olko millännekään. Kyllä me ne taas järjestämme. Mutta minä otan selvän mitenkä tämän asian laita on. Kuolemaksenikin on joku tämän laittanut näin.
Bielgeschrey. Voi! voi! en minä jaksa enää.
Pernilla. Ai, herraseni! Menkää ylös ja paneukaa vähän levähtämään sängylle. Minä näen, herra on vähä huonolla päällä. Voi herra rukka! Tehkää niinkuin nöyrimmästi pyydän. Minä panen puolessa tiimassa kaikki jälleen järjestykseen.
Bielgeschrey. Niin tehnen; sillä minä en voi seisoa jaloillani.
(Menee pois).
Pernilla. Hyvästi käypi. Nyt menen Madlenan kamariin puukhollarin tykö, ja käsken hänen ystävineen kello seitsemän ajaksi, joka on siitä jälkeenpäin kun Leander on päättänyt avioliittokirjansa, sillä minä pakotan herran joutumaan Leanderin kanssa juuri pelosta Leanderin tähden. Ja kun oikea mies sitte tulee, tulee tästäkin lemmonlainen asia. Mutta minä pakenen talosta neidon kanssa. On se kuitenkin lemmon mies tuo Oldsur. On se tehnyt monta juonta täällä ja ulkomaalla. Viime temppu oli aivan hänen oma keksimänsä. Sillä voitimme asian; sillä nyt ei kestä herran pää puhua puukhollarin kanssa. Ei ketään ole niin helppo narrata kuin malttamattomia ihmisiä, kun niille laittaa toimituksia ja vastuksia.