Eerikki Matinpoika. Onpa kaunis ihminen, kenenkä se saapi?
Pernilla. Tuon nuoren miehen, joka tuossa seisoo. Hän on kutsujamies tässä kaupungissa.
(Molemmat morsianparit seisovat sillä aikaa vierekkäin
ja hyväilevät toisiaan).
Bielgeschrey. Nyt minä olen unhottanut kaikki vastukseni.
Eerikki Matinpoika. Kaikki on käynyt hyvin hyvästi; sillä vaikka puukhollari ja kutsuja, joista toinen on saanut herran tyttären ja toinen emännöitsijän, ovat alhaisia ihmisiä, niin voivat ne kuitenkin hyvästi elättää vaimonsa; sillä olkoon sanottu, rakas lankoni — — —
Bielgeschrey. Miksikä te kutsutte minua langoksi?
Eerikki Matinpoika. Minä olen vanhanaikainen mies ja pidän vanhanaikaisia tapoja.
Bielgeschrey (hiljaan). Olkoon, niinkuin Pernilla sanoo, kutsujan kieltä. (Kovasti). En minä sano sitä ylpeydestä, vaan senvuoksi ettei se ole tavallista.
Eerikki Matinpoika. Sen tiedän kyllä, että yleväarvoisten ihmisten kesken on tavallista sanoa herra kaikille.
Bielgeschrey. Hei, älkää pitäkö sitä minun ylpeytenäni.