JEPPE. Takkar so mykky! Önska tej lykky! Jeeklaranamma me horn ok krykky!
JAAKKO. Mitä minä kuulenkaan! Osaatko sinä venskaakin?
JEPPE. Juu, te vara venska para; mut en minä puhu sitä muuten kuin juovuksissa.
JAAKKO. No sittenhän sinä puhut sitä ainakin kerran päivässä.
JEPPE. Minä olenkin ollut kymmenen vuotta malitäärinä ja oppinut ruotsit ja saksat.
JAAKKO. Kyllä minä sen tiedän. Mehän olimme kaksi vuotta samassa komppaniassa.
JEPPE. Totta totisesti; nyt vasta muistan. Nehän hirttivät sinut kerran, kun sinä karkasit tiehesi Vismarin tappelussa.
JAAKKO. Vähältä piti, etten jo hirressä heilunut, mutta armo toki annettiin. Niin hiuskarvan nenässä se on riippunut monen miehen henki.
JEPPE. Se oli saakelin suuri vahinko, ettei sinua hirtetty, Jaakko! Mutta etkö sinä ollut mukana siinä slaagissa tuolla nummella… muistat kai itse?
JAAKKO. Häh, tietysti olin.