JEPPE. En unohda kuuna kulloissa päivänä ensimäistä paukkua, minkä ruotsalaiset ampuivat. Ne sihtasivat niin perhanan varomattomasti, että siinä kaatui kerralla 3,000 miestä, vai oliko niitä 4,000. Te va nu förpaiskattua, Jaakko! Tu te praa komma hook. Nu vara ja liite jänis i pöksona siinä nujakassa.
JAAKKO. Niin niin, kuolema se ottaa miehen lujille; se panee ajattelemaan autuuden asioita, kun pitää marssia päin vihollista.
JEPPE. Niinpä kyllä; mistä tuo sitten tulleekaan. Ennen sitä suurta ampulatsuunia luin minäkin koko yön kuningas Taavetin salmia.
JAAKKO. Mutta minusta on kumma, miten sinä, joka olet ollut sotamiehenä, nyt annat akkasi komenteerata talossa.
JEPPE. Minäkö! Jos hän olisi nyt tuossa kämmenissäni, niin saisitpa nähdä, miten minä panisin pitkin pakaroita. Vielä ryyppy, Jaakko! Minulla on vielä taskussa 8 killingiä, ja kun ne on juotu, niin sitten ryypätään velaksi. (Huutaa perästä.) Tuo samalla tuoppi olutta!
Ja Leipsigiss' oli mies,
Ja Leipsigiss' oli mies,
Ja Leipsigiss' oli suutaris-mies,
Ja Leipsigiss' oli suutaris-mies,
Ja Leipsigiss' oli mies,
Se mies otti sitten eukon…
JAAKKO. Terveeks, Jeppe!
JEPPE. He—he—he— —hee! Hei, sinun maljasi ja minun maljani ja kaikkien hyvien ystävien malja! He—he—hee!
JAAKKO. Emmekö juo voudinkin maljaa?
JEPPE. Olkoon menneeksi. Anna minulle vielä yhdellä killingillä. Vouti on kelpo mies; kun pistämme sille taalarin kouraan, niin se vannoo vaikka sielunsa autuuden kautta, että me emme voi maksaa maaveroamme. (On hakenut rahaa kaikista taskuistaan, vaan ei löydä.) Sano minua konnaksi, jos minulla on enää äyriäkään. (Nikottaa.) Mutta usko minulle vielä velaksi pari ryyppyä.