KAMARIPALVELIJA. Minusta olisi vielä sukkelampaa, jos holvaisimme hänen naamansa musteella ja asettaisimme jonkun katsomaan, minkälaisen pöllyn akka hänelle antaa, nähdessään miehensä tulevan kotiin sen siivoisena.
PAROONI. Se ei olisi hullumpaa. Mutta lyönpä vedon, että Eerik keksii vielä hullunkurisemman juonen. Sano suoraan, mitä mietit, Eerik!
EERIK. Minä esittäisin, että riisuisimme häneltä kaikki vanhat ryysyt ja veisimme hänet paroonin parhaaseen sänkyyn ja kun hän sitten aamulla herää, kohtelisimme häntä kaikki kuin herraa talossa, niin ettei hän saisi selvää, miten hänelle oikeastaan on käynyt. Ja kun me sillä neuvoin saamme hänen uskomaan, että hän on parooni, niin juotamme hänet taas humalaan ja panemme hänet taas vanhoihin vaatteisiin ja kannamme hänet takaisin tälle samalle rikkatunkiolle. Jos tämän taitavasti toimitamme, niin sen vaikutus on oleva ihmeellinen, ja Jeppe luulee ihan varmaan nähneensä unta taivaan ihanuudesta tai todella olleensa paratiisissa.
PAROONI. Sinä olet suuri mies, Eerik, ja senvuoksi sinulta ei puutu suuria suunnitelmia. Mutta entäpä jos Jeppe nyt herää kesken kaiken?
EERIK. Sitä hän ei tee, minä takaan sen. Sillä tuo samainen Jeppe on suurin unikeko koko kihlakunnassa. Viime vuonna sidottiin koetteeksi raketti hänen niskansa taakse, mutta vaikka raketti paukahti, ei hän sittenkään herännyt.
PAROONI. Olkoon sitten menneeksi. Kantakaa hänet heti pois, pukekaa hänen päällensä hieno paita ja viekää hänet minun parhaaseen sänkyyni.
TOINEN NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
JEPPE (Makaa paroonin sängyssä, kultakankaasta tehty yönuttu edessä tuolilla; hän herää ja hieroo silmiään, katselee ympärilleen ja hämmästyy, hieroo taas silmiään, pitelee päätänsä ja tapaa kullalla kirjaillun yömyssyn käteensä; kostuttaa syljellä silmiään ja hieroo niitä uudestaan, kääntää myssynsä nurin ja tarkastelee sitä kaikilta puolin, katselee hienoa paitaansa, yönuttuansa ja kaikkea ympärillään ja vääntelee omituisesti naamaansa. Samalla kuuluu hiljaista soittoa ja Jeppe panee kätensä ristiin ja itkee. Kun soitto on tauonnut, alkaa hän puhua:)
Mitä tämä on? Mistä tämä komeus, ja miten minä olen tänne joutunut? Näenkö minä unta, vai olenko valveilla? Ei, kyllä minä olen ihan valveilla. Missä on vaimoni, missä ovat lapseni, missä on taloni, ja missä on Jeppe? Kaikki tyyni on muuttunut ja minä myös. Mitä tämä oikeastaan on? (Huutaa hiljaa ja arkaillen.) Nilla! Nilla! Nilla! Tuntuu kuin olisin taivaan salissa, Nilla! enkä minä ole sitä millään ansainnut. Mutta olenkohan se minä? Nyt tuntuu että kyllä, nyt tuntuu taas ettei. Kun tunnustelen selkääni, joka vielä on hellä äskeisen saunoituksen perästä, kun kuulen oman ääneni ja koettelen hampaani koloa, niin minusta tuntuu, että minähän se olen. Mutta kun katselen myssyäni, paitaani ja kaikkea tätä komeutta ympärilläni, ja kun kuuntelen tuota kaunista soittoa, niin en, lempo vieköön, saa päähäni, että tämä mies olisin minä. Ei, se en ole minä; en tuhat tulimmaista olekaan. Mutta enhän vaan nähne unta? Minusta tuntuu siltä ettei. Nipistänpä koetteeksi käsivarttani; jos siihen ei koske, niin minä näen unta, mutta jos koskee, niin minä en näe unta. Ai ai… Se koski, siis minä olen valveilla. Varmasti olen valveilla, siitä uskosta minua ei saa kukaan luopumaan, sillä ellen olisi valveilla, niin mitenkäs minä… Mutta kuinka sitten on mahdollista, että minä olen valveilla, kun oikein ajattelen? Olenhan minä Jeppe Niilonpoika, siitä ei epäilemistä. Tiedänhän minä, että minä olen köyhä talonpoika, toisen orja, lurjus, tollo, maan mato, nälkäinen rotta ja lukkarin napalanko. Kuinka minä sitten voisin olla keisari ja herra tällaisessa linnassa? Ei, se on sittenkin vaan unta. Parasta, että odotan kärsivällisesti, kunnes herään. (Soitto alkaa taas ja Jeppe rupeaa taas itkemään.) Ah, voiko tällaista sitten kuulla unissaan? Se ei ole mahdollista. Mutta jos se on vaan unta, niin enpä tahtoisi ikinä herätä; ja jos minä olen hullu, niin enpä tahtoisi ikinä tulla viisaaksi; vaan käräjiin minä vetäisin sen lääkärin, joka minut parantaisi, ja hiiteen ajaisin sen miehen, joka minut herättäisi. Mutta minä en näe unta enkä myöskään ole hullu, sillä minä muistan kaikki, mitä minulle on tapahtunut. Minä muistan, että isävainajani oli Niilo, isoisäni Jeppe, niinkuin minäkin; ja vaimoni nimi on Nilla ja hänen patukkansa mestari Eerikki ja poikani Hannu ja Risto ja Niilo. — — — Ahaa! Nyt selviää minulle kaikki: tämä on se toinen maailma, tämä on paratiisi, tämä on taivaanvaltakunta. Kenties join eilen itseni kuoliaaksi Jaakko suutarin luona ja pääsin heti kuoltuani taivaaseen. Kuolema ei sitten olekaan niin kauhea kuin pelätään; en minä ainakaan mitään kipua tuntenut. (Soitto taukoo.) Kenties seisoo pastori Jesper paraikaa saarnastuolissa ja pitää minulle ruumissaarnaa ja sanoo: "Sellaisen lopun sai Jeppe Niilonpoika; hän eli niinkuin sotilas ja kuoli niinkuin sotilas." Siitä voi olla eri mieliä, kuolinko minä maalla vai merellä; sillä erosinpa tästä maailmasta jotenkin kosteana. (Heittäytyy taas lojalleen.) Voi voi, Jeppe! Tämä on toki toista kuin kävellä neljä peninkulmaa kaupunkiin ostamaan saippuata ja maata oljilla ja saada selkäänsä eukoltaan ja tietää lukkarin pitävän Nillaa vaimonansa. Millaiseen onnenautuuteen kaikki vaivannäköni ja pahat päiväni ovat nyt vaihtuneet! Ah, en voi olla ilosta itkemättä, kun ajattelen, etten ole tällaista onnea mitenkään ansainnut. (Nousee ja katselee ympärilleen.) Mutta yksi puutos täällä kuitenkin on: minua janottaa niin vietävästi, että kieleni tarttuu kitalakeen. Ja jos toivoisin herääväni henkiin, niin tekisin sen vaan saadakseni tuopillisen olutta kieleni kostukkeeksi, sillä mitä auttaa minua kaikki tämä ihanuus, minkä näen ja kuulen, jos minun täytyy kuolla uudestaan janoon? Muistan papin usein sanoneen, ettei taivaan valtakunnassa ole nälkää eikä janoa ja että siellä kukin tapaa kaikki entiset ystävänsä. Vaan minä olen ihan nääntyä janoon, olen ypö yksin enkä näe ainoatakaan ihmistä. Ainakin pitäisi ukkovainajani olla täällä, sillä hän oli kunnon mies, jolta ei jäänyt äyriäkään velkaa kartanon herralle. Ja onhan moni muukin elänyt yhtä siivosti kuin minä, miksi minä siis yksin olen päässyt taivaaseen? Tämä ei siis olekaan taivas? Mutta mikä se sitten on? Minä en ole nukuksissa enkä valveilla, en ole kuollut enkä elävä, en hullu enkä viisas; minä olen Jeppe enkä ole Jeppe; minä olen köyhä ja minä olen rikas; minä olen kurja talonpoika ja minä olen keisari. Aa — — aa — — auttakaa, auttakaa!