(Jeppe hirressä riippumassa.) NILLA. JEPPE. TUOMARI.
NILLA. (Repii tukkaansa, lyö rintaansa ja huutaa:) Voi voi, hyvä isä! Pitääkö minun nähdä hurskas mieheni noin häpeällisesti hirsipuussa? Voi, rakas Jeppekulta! Anna minulle anteeksi, mitä olen sinua vastaan rikkonut. Voi voi, nyt herää omatuntoni; nyt — mutta liian myöhään — kadun tylyyttäni ja kovuuttani sinua kohtaan; nyt vasta sinua kaipaan, nyt vasta älyän, millaisen siivon miehen olen kadottanut. Jospa voisin pelastaa sinut kuolemasta omalla verelläni ja hengelläni!
(Pyyhkii silmiään ja itkee katkerasti. Sillä välin on unijuoman vaikutus lakannut ja Jeppe herää jälleen eloon, ja näkee riippuvansa hirressä, kädet selän taakse sidottuina, kuulee vaimonsa valittavan ja lausuu hänelle:)
JEPPE. Älä itke, rakas eukkoni! Tätä tietä meidän kaikkien on kuljettava. Mene kotiisi ja hoida talosi ja pidä huoli lapsistani. Punaisesta mekostani saat teettää takin pikku Ristolle. Tähteestä saa Martta itsellensä myssyn. Pidä ennen kaikkea silmällä, että laukkitammani tulee hyvästi ruokituksi, sillä minä olen rakastanut häntä veljellisellä rakkaudella. Ellen olisi kuollut, puhuisin sinulle paljon muutakin.
NILLA. Herra Jumala! Mitä tämä on? Mitä kuulenkaan? Voiko kuollutkin puhella?
JEPPE. Älä pelkää, Nilla! En minä tee sinulle mitään pahaa.
NILLA. Rakas Jeppekulta! Kuinka voit puhua, vaikka olet kuollut?
JEPPE. En tiedä itsekään, kuinka se on mahdollista. Mutta kuule, sydänkäpyseni, juokse nyt kuin ukonnuoli ja tuo minulle kahdeksalla killingillä viinaa, sillä minua janottaa nyt vietävämmin kuin elossa ollessani.
NILLA. Hyi, sinä elukka, sinä riivattu! sinä myrkyllinen juopporatti! Etkö saanut eläissäsi viinaa kyllin särpiä? Vieläkö sinua kanaljaa nytkin janottaa, vaikka olet kuollut? Sinäpä olet aika sika.
JEPPE. Sule nyt suusi, riivattu! ja juokse heti hakemaan viinaa. Jos et sitä tee, niin tulenpa, lempo ollen, joka yö tupaasi kummittelemaan. Nyt en enää pelkää mestari Eerikkiä, sillä ruumiini on kaikille iskuille tunnoton.