(Jeppe suutelee antajan kättä ja kiittää. Oikeusistuin poistuu.)
Kolmas kohtaus.
JEPPE. (Yksin.) Olen elänyt jo puolisen sataa vuotta, vaan en ole ikinä nähnyt niin paljon kummaa kuin näinä kahtena päivänä. Ne on saakelin sekavia asioita, kun oikein ajattelen: tunnin verran juopuneena talonpoikana, toisen tunnin paroonina, toisen taaskin talonpoikana, ja milloin kuolleena, milloin elävänä hirsipuussa, joka on kaikista kummallisinta. Mutta kenties käykin niin, että kun eläviä ihmisiä hirtetään, niin ne kuolevat, mutta kun kuolleita hirtetään, niin ne virkoovat jälleen eloon. — — — Luulenpa, että tämän jälkeen viinaryyppy maistuu suloiselta. Hei! Jaakko suutari! Tule ulos!
Neljäs kohtaus.
JAAKKO SUUTARI. JEPPE.
JAAKKO. Tervetultua takaisin kaupungista! Saitkos saippuaa akallesi?
JEPPE. Lurjus! Etkö tiedä, kenen kanssa puhut. Hattu pois päästäsi!
Sillä sinä olet vaan nulikka semmoisen miehen rinnalla kuin minä olen.
JAAKKO. En kärsisi muilta tuollaisia sanoja! Mutta sinä Jeppe suot toki joka päivä jonkun killingin minulle, senvuoksi en puheitasi niin tarkoin punnitse.
JEPPE. Hattu pois päästäsi, senkin rajasuutari, sanon minä!
JAAKKO. Mitä sinulle sitten on matkalla tapahtunut, kun olet muuttunut noin koppavaksi?