Matti: Jos sanoistani tahdot selkeän selityksen, tähtää se mitä sanoin, että "ell'ei talvea ollenkaan olisi, emme kesänkään ihanuutta täydeksi arvossa pitäisi", suoralla suomen kielellä sitä, että sinä olet mieletöin hupelo, josta ei ole mihinkään.
Anna: Vai mieletöin hupelo? Mitäs pahaa olen tehnyt, että sillätavoin kohtelet minua? Ah! tuosta en paljoa pitäisi, ellen niin suuresti olisi sinua rakastanut.
Matti: Siinäpä se onkin koko onnettomuus, että minuun olet niin liiallisesti rakastunut.
Anna: Vai onnettomuus!
Matti: Niinpä saakeli soikoon: siinä on koko onnettomuus; hitonko tähden et jonkun aikaa pysynyt näyttäymätönnä?
Anna: Nyt olet varmaankin tullut tykkönään hulluksi.
Matti: Nyt en suinkaan ole hullu, vaan tätä ennen olen ma hulluna ollut. Kuules Anna! kun ensi kertaa pyysin sinua puheilleni, etkös heti suostunut siihen.
Anna: Suostuin kyllä.
Matti: Koska sinulta kysyin: tahdotko tulla minulle? etkös heti vastannut: tahdon.
Anna: Sitä en niin tarkoilleen muista.