Maasta saadaan runsaita eloja ohria, herneitä ja palkokasvia, melkein samoja kuin meillä, ellei oteta lukuun kauroja, jota viljalajia siellä ei ole eikä tarvitakaan, kun hevoset täällä ovat varsin tuntemattomia. Meristä ja sisäjärvistä saadaan mainion hyviä kaloja; rantoja kaunistavat, isommilla ja pienemmillä välimailla, mitä herttaisimmat puutarhat. Asukkaiden tavallisin ja paras juoma valmistetaan eräänlaisista yrteistä, jotka kukoistavat kautta koko vuoden, ja on tämän juoman valmistuksesta annettu määräys, joka rajoittaa tekomäärän säädetylle juomanpanijaluvulle kussakin kaupungissa. Niillä, jotka nauttivat tätä etua, ei tämän ohessa saa olla mitäkään palkattua virkaa eivätkä ne saa harjoittaa muuta elinkeinoa. Varsinkin virkamiehiä taikka muita, jotka valtiolta saavat palkan, on kovasti kielletty tätä elinkeinoa harjoittamasta, koska ne, sen maineen ja arvon seurauksena, jota ne nauttivat, helposti vetäisivät kaikki ostajat puoleensa ja sitä paitsi, ylimääräisellä tulollansa saattaisivat myydä tavaransa halvemmalla kuin muut kaupustelijat; mikä asioiden laita usein esiintyy meillä, jossa suurilla tuloilla varustetut virkamiehet tuota hätää rikastuvat ylläviitatulla tavalla kauppamiesten ja käsityöläisten kustannuksella.

Asukasluvun lisääntymisestä on pidetty huolta useoiden asianmukaisten lakisäännöksien kautta. Eräässä niistä säädetään että perhekunnan vapaudet ja oikeudet laajuutensa puolesta määrätään sen lapsimäärän mukaan, jonka he ovat maailmaan hankkineet. Kuuden lapsen isä on vapautettu sekä vakinaisista että ylimääräisistä ulosteoista. Siitä syystä pidetään tässä kokonaismaailman osassa suuri lapsiparvi jonakin erittäin onnellisena asiana, kun sitä vastoin meillä, jossa jokaikinen päänuppi veroitetaan, tuommoinen siunaus on sekä hankala että ylen kallishintainen.

Tässä ruhtinaskunnassa ei löydy ketäkään, jolla on yhtaikaa kaksi virkaa tai joka samalla hoitaa kahta tointa, sillä yleinen mielipide on se, että vähäpätöisinkin toimi tarvitsee miehensä. Sentähden — minä pyydän kansalaisiltani anteeksi — hoidetaankin virat täällä paremmin kuin meillä. Tätä tapaa noudatetaan täällä niin rikkomatta ja käsityksen puolesta niin laajalta ettei esim. lääkäri milloinkaan harjoita lääkäritiedettä koko suuruudessaan vaan antautuu vakaalla innolla tutkimaan jonkin eri taudin luonnon ja laadun tuntemista. Varsin toisin menetellään meidän pallollamme, jossa ihmiset tyhjentävät voimansa koko joukossa eri toimia ja tehtäviä, tulevat äreiksi ja laiminlyövät monia velvollisuuksiansa ja melkein säännöllisesti eivät milloinkaan ole tavattavissa siellä jossa heitä tarvittaisiin, ainoasti siitä syystä, että he pyrkivät olemaan läsnä kaikkialla. Lääkäri, joka samalla tahtoo parantaa ihmisruumiin tauteja ja valtion vammoja tekee ehdottomasti hätikkötyötä kummassakin suhteessa; ja soittajalta, joka samalla tahtoo olla taitelija ja raatimies, ei juuri saateta odottaa muuta kuin harhaääniä. Me ihailemme niitä, jotka samalla ottavat hoitaaksensa eri virkoja, tehdäksensä mitä tärkeimpiä tehtäviä ja luulevat ulottuvansa ja joutuvansa mihin tahansa. Mutta me emme hurjuudessamme ihaile mitäkään muuta kuin heidän rohkeuttansa ja luottamustansa omiin voimiinsa; sillä jos heillä olisi perin selvillä mitä kukin erilainen toimi erikseen vaatii, he varmaankin havaitsisivat kykenemättömyytensä, ja työntäisivät molemmin käsin luotansa liiat toimet.

Pootualaisten kesken ei milloinkaan tapahdu että kukaan ottaisi tehdäksensä enemmän ja muuta kuin mitä hän luulee hyvästi aikaan saavansa. Tässä johtuu mieleeni mitä tuo mainio filosoofi Rakbasis kerran tämän johdosta lausui: "Jokaisen täytyy tietää oman kykynsä sekä kovan tuomarin vikansa ja ansionsa, ettei hän esiinny huonompana kuin hyvä näyttelijä; sillä semmoinen ei pyri saamaan osallensa näytelmän etevimpiä osia, vaan niitä joita hän parhaiten saattaa näytellä. Eikö nyt ajatteleva olento saata jokapäiväiseen elämään sovittaa, mitä jo ilvehtijä osaa näyttämölavalla tehdä?"

Pootualaisten kesken ei löydy mitään asukasten eroittamista aatelisiin ja aatelittomiin. Muinoin löytyi tosin tämä luokkaeroitus, mutta kun hallitsijat havaitsivat siitä syntyvän ainoasti riitaa ja eripuraisuutta, poistettiin kaikki syntyyn ja sukuun perustuvat etuoikeudet, joten nykyänsä enään kutakin puuta pidetään arvossa ainoasti hyvien avujensa, virkansa ja vaikutuksensa mukaan, jota kaikkea edempänä olen tilaisuudessa tarkemmin kertomaan. Ainoa etuisuus, joka nyt enään saatetaan sanoa synnynnäiseksi on oksien lukumäärä; niiden lukumäärän mukaan katsotaan lapsi enemmän taikka vähemmän jaloksi, sillä varustettuna monella oksalla saattaa yksi puu toimia ja vaikuttaa enemmän kuin toinen. Mitä tulee asukkaiden ymmärryslahjoihin ja tapoihin, olen siitä jo ennen lausunut yhtä ja toista, johon siis osoitan lukijan ja siirryn nyt muita aineita katsomaan.

KUUDES LUKU.

Pootualaisten uskonto.

Pootualaisten uskontojärjestys käsittyy muutamaan harvaan pääjaksoon ja koko koossansa on se vaan vähän laajempi meidän apostoolisia uskonkappaleitamme. Ilmapiiriin (maankuorelle) maanpakolaisuuteen ajamisen rangaistuksen uhalla on jokaista kielletty pitämästä raamatunselityksiä (kokea oman järkensä mukaan selittää heidän pyhiä kirjojansa), ja jos joku olisi kylläksi julkea ruvetaksensa puolustaman jotakin erityistä mielipidettä Jumalan olennosta ja ominaisuuksista taikka henkien ja sielujen laadusta, tuomitaan hän oitis suonenisku-rangaistukseen ja suljetaan sitten kunnan yhteiseen hoitolaitokseen; sillä siellä pidetään järjen vaillinaisuutena sitä, jos joku luulee pystyvänsä selittämään sitä, minkä meidän tulee pitää yhtä häikäisevänä kuin auringon valo on huhkaimen silmille. Valtionuskonto käsittyy ainoasti siihen, että uskotaan korkeinta olentoa, joka on kaikki luonut ja joka kaikki voimassa pitää. Jos vaan tätä perusajatusta tunnustetaan, ei ketäkään ahdisteta eroavista mielipiteistä jumalanpalvelemisen tavasta. Ainoasti ne, jotka julkisesti ahdistavat noudatettavaksi tunnustettua jumalankäsitystä, rangaistaan yleisen järjestyksen häiritsijöinä.

Pootualaiset pitävät harvoin rukousta, mutta silloin niin palavalla hartaudella, että he kokonaan ovat hurmauksessa rukouksen kestäessä. Kun minä kerroin heille, että meillä on tapana rukoilla ja veisata työtäkin tehdessämme, moittivat Pootualaiset tätä, arvellen että jo maallinenkin ruhtinas panisi pahaksensa jos joku, rukoillen lähetessään häntä samalla ottaisi suoriakseen hiuksiansa taikka harjatakseen vaatteitansa. Yhtä vähän olivat virtemme heille mieluisia, sillä he pitivät naurettavana tuoda esille katumuksensa ja murheensa nuottien jälkeen, kun ei Jumalata soviteta laululla ja soitolla vaan huokauksilla ja kyyneleillä. Nämät ja muut tämänlaiset arvostelut tietysti suututtivat minua kuullella, varsinkin kun isäni, joka oli lukkari oli tehnyt säveleen useaan virteen, jommoisina niitä nytkin vielä veisataan kirkoissa, ja itselläni oli ollut aikomuksena hakea ensimmäinen avonainen lukkarinvirka. Mutta minä katsoin parhaaksi hillitä intoani, sillä nuot maanalaiset olennot osaavat puolustaa väitteitänsä semmoisella tarkka-älyisyydellä ja tietävät tuoda esille niin laveoita ja teräviä tekotodisteita, että on ylen vaikea todistaa vääräksi heidän selvää selvimpiäkään erhetyksiänsä. Useoita muita uskonnollisia katsantotapoja he samalla taidolla ja totuuden ulkomuodolla tiesivät vastustaa. Niinpä esim. kun sanoin muutamille niistä, joiden kanssa olin lähemmässä tuttavuudessa, etteivät he saattaneet odottaa tulevansa autuoiksi kuoleman jälkeen koska he näin astelivat ilmeisessä pimeydessä, vastasivat he, että se joka tämmöisellä ankaruudella tuomitsee muita on itse suurimmassa vaarassa joutua tuomion alaiseksi, sillä toisten kova tuomitseminen hengellisissä asioissa on useimmiten vaan mielen ylpeyden ilmautumista, jota ei suinkaan Jumala taida hyväksyä, koska hän aina kehoittaa lapsiansa nöyryyteen; ja että toisten mielipiteitten tuomitseminen ja halveksiminen sekä uskonsa pakoittaminen toisille oli heidän mielestänsä samaa kuin semmoinen väite, että tämmöinen pakoittaja väittää itsellänsä olevan kaikista korkeimman tiedon ja viisauden varsin niinkuin mielipuolet tekevät luullessaan itsensä kaikkia muita älykkäimmiksi. Kun kerran mielipidettäni puolustaakseni toin esille omantuntoni todistuksen, tunnusti vastustajani tämän todistuksen kyllin luotettavaksi ja kehoitti minun aina toimimaan tämän todistuksen mukaan, niinkuin hänkin puolestansa aina aikoi noudattaa omantuntonsa ääntä; sillä jos jokainen ottaisi kuullaksensa omaatuntoansa ei maailmassa riitojen ja eripuraisuuksien syitä enään löytyisi.

Muiden erhetysten muassa joita Pootualaiset yksipäisyydellä puolustavat, on sekin, että vaikka Jumala palkitsee hyvät ja rankaisee pahat teot harjoittaa hän kuitenkin tätä tuomio-oikeutta vasta tämän elämän jälkeen. Minä luettelin tosin koko joukon esimerkkiä semmoisista, jotka jo tässä elämässä olivat saaneet rangaistuksen rikoksistansa ja paheistansa; mutta he puoleltansa toivat esille yhtä monta esimerkkiä jumalattomista puista, jotka, koko elämänsä kestäneen jumalattomuuden uhaksi aina olivat saaneet onnea ja menestystä toimillensa. "Kun me joudumme kiistaan käsityksistä jonkun kanssa," sanovat he, "emme me milloinkaan käytä muita aseita jokapäiväisen elämän aarreaitasta kuin semmoisia, jotka kelpaavat todistamaan väitteemme oikeiksi, sekä jätämme sivulle ne, jotka sotivat sitä vastaan." Minä lausuin esimerkiksi omasta kokemuksestani, että monet niistä, jotka ovat tahtoneet minulle turmiota saattaa, ovat itse saaneet surullisen lopun. Mutta sitä vastaan he inttivät, ettei tämä ollut muuta kuin itserakkautta minun puoleltani, kun katsoin olevani jotakin etevämpätä Jumalan silmissä kuin moni muu, joka syyttömästi on saanut kärsiä mitä suurimman vääryyden, mutta kuitenkin nähnyt ahdistajansa nauttivan häiritsemätöntä onnea kaiken ikänsä. Kun minä lopuksi toin esille välttämättömyyden joka päivä rukoilla Jumalata, vastasivat he: 'että he, tahtomatta kieltää rukouksen hyötyä, kuitenkin uskoivat totisen jumalanpelon ennen kaikkia rajoittuvan siihen, että toteltiin Jumalan lakia.' Selvittääksensä tarkoitustansa käyttivät he seuraavan vertauksen: "Jollakin ruhtinaalla on kahdenlaisia alammaisia: yksi osa heistä tekee joka päivä virheitä ja rikkoo hänen käskyjänsä joko heikkoudesta taikka pahuudesta, mutta he tulevat alinomaa suurimmassa nöyryydessä pyytämään hänen antamaan heille anteeksi nämä samat virheet, joita he eivät epäile kohta jälkeen taas uudestansa tehdä. Toiset taas tulevat ylen harvoin taikka vain käskystä hoviin. He pysyvät kotona, jossa he uskollisesti ja innolla täyttävät mitä heidän tulee tehdä ja osoittavat kovalla lainkuuliaisuudellansa kuinka syvästi he hallitsijaa kunnioittavat. Eikö ole kylläksi syytä uskoa, että ruhtinas pitää suuremmassa arvossa näitä jälkimmäisiä, mutta pitää edellisiä samalla huonoina ja vaivalloisina alammaisina, sekä sentähden että he alituisesti rikkovat lain että yhtenään kiusaavat häntä armoanomuksillansa?"