Sittekun tämä päätös oli minulle luettu, eräs Kiva eli pöytäkirjuri, kirjoitti minun ynnä toisten vastatulleitten kokelaitten nimet viranylennyspöytäkirjoihin. Tämä sihteeri oli erittäin somankasvuinen mies, sillä hänellä oli kokonaista yksitoista oksaa ja saattoi siis yhdellä kertaa kirjoittaa yksitoista kirjettä yhtä helposti kun me pystymme kirjoittamaan vaan yhden ainoan. Mutta hänellä oli vaan keskinkertaiset ymmärryslahjat eikä sentähden saattanut milloinkaan toivoa ylentymistä, vaan sai sekä vanhentua että kuolla samalla sijalla, jossa hän jo lähes kolmekymmentä vuotta oli toiminut. Tämän miehen kanssa minä sitte sain enimmän tekemistä ja tämän luona useimmiten käydä, sillä hän kopioitsi kaikki kirjeet ja asetukset, joita minun piti lennättämän maaseuduille.

Heti kun olin saanut valtuuskirjani ja nimeni oli kirjoitettu vakinaisten hovikurjeerien kirjaan, kävin levolle; mutta vaikka olin sangen väsynyt saatoin tuskin saada unen hiukkaistakaan silmiini koko yönä, siihen määrään minua rasitti ja kiusasi ajatus tuosta ylen halvasta virasta, jonka toimittamiseen olivat minut tuominneet. Ja täytyyhän tunnustaakin, että jumaluusopin kandidaatille ja maisterille suuressa maailmassa oli häpeällistä ja nöyryyttävätä täytyä ruveta halvaksi juoksijaksi maanalaisessa maailmassa. Tämmöiset mieltä masentavat ajatukset pitivät minun hereilläni suurimman osan yötä, ja sydämeni pohjaa myöden liikutettuna luin ja lukemistani luin Testimonium academicumiani, joka aina oli taskussani, ja mikä lukeminen ei ensinkään ollut hankalata, sillä niinkuin ennen olen sanonut on ero yön ja päivän välillä täällä ylen vähäpätöinen. Vihdoinpa kuitenkin vaivuin uneen, jossa iso joukko erilaisia unikuvia häilyi mielessäni. Minä olin taas mielestäni olevinani kotona isäini maassa ja täydessä touhussa laajalta kertovani kansalaisilleni kaikkea mitä minulle oli tapahtunut maanalaisella matkallani. Sitte mielestäni leijuin ilmassa ja taistelin tuon verenhimoisen petolinnun kanssa, joka ahdisti minua niin ankarasti että minä heräsin äkkinäisistä liikkeistä, joita unissani tein. Ajatelkaahan peljästystäni kun varsin vuoteeni vieressä näin seisomassa suuren apinan, joka arvattavasti oli hiipinyt ovesta sisälle. Tämä näky silmissäni rupesin huutamaan apua minkä voin, kunnes vihdoin muutama pikkupuu, jotka makasivat viereisessä huoneessa, tuli avukseni ja heidän avullansa minä sain tuon inhoittavan eläimen pois ajetuksi. Sittemmin sain tietää, että tämä tapaus oli ruhtinaalle tuottanut makean naurun. Mutta vastedes välttääkseni tuollaista ahdinkoa käski ruhtinas minun pukeutumaan maanalaiseen pukuun sekä varustautumaan oksilla. Eurooppalaiset vaatteeni otettiin siis minulta pois ja ripustettiin kallisarvoisena harvinaisuutena ruhtinaan taidemuseumiin, jossa niille pantiin päällekirjoitukseksi: "Ylimaailmallisen olennon puku." Silloin ajattelin itsekseni: "Pentele, entä jos räätäli Jönssi Andersen Bergenissä, joka on ommellut vaatteeni, tietäisi että hänen työnsä muiden kalliitten harvinaisuuksien rinnalla säilytetään maanalaisen ruhtinaan taidemuseumissa!" Hän siitä kyllä niin pöyhistyisi että hän halveksivasti kohtelisi kotokaupunkinsa sekä pormestaria että raatia.

Sittekun minä, niinkuin edellä mainittu, olin saanut hovikurjeerin viran, sain heti paljon tekemistä: minun täytyi lakkaamatta juoksennella pitkin kaupunkeihin ja kyliin kirjeitä ja asetuksia kantaen. Näillä matkoilla oli minulla hyvä tilaisuus perin pohjin tutkia tämän kansan luontoa ja luonnetta ja useimmilla minä pääominaisuutena havaitsin olevan sekä säädyllisyyttä että hyvää ymmärrystä. Poikkeuksena tästä yleisestä arvostelusta tulee mainitani puut Maholki-kaupungissa, jotka kaikki ovat vaan ohdakkeita ja näyttivät minusta vähemmän valistuneilta ja siveiltä. Maakuntien asukkaat ovat nimittäin erinlaisia puita kutakin maakuntaa kohden, minkä asioiden laidan parhaiten saattaa havaita talonpojista eli maanviljelijöistä, jotka kaikki ovat syntyneet siinä maakunnassa, missä he asuvat. Suurista kaupungeissa sitä vastoin, ja varsinkin pääkaupungissa löytyy kaikenlaisia puita sekasin kokoontuneena. Hyvä ajatus, jonka jo olin saanut asukkaiden älystä ja järjestä, vahvistui yhä samassa määrässä missä tulin tilaisuuteen lähemmin tuntemaan kaikkia heidän hyviä puoliansa. Niitä lakeja ja tapoja, joita enemmän olin moittinut, täytyi minun nyt parhaiten tunnustaa oikeiksi ja kohtuullisiksi, ja tähän saakka tuntemani halveksiminen muuttui vähitellen ihailuksi. Minä saattaisin hankaluudetta luetella koko joukon lakeja ja maan noudatettavia tapoja, mutta jotka ensi katsannolla tuntuivat minusta hassuilta, mutta jotka sittemmin havaitsin sekä ajanmukaisiksi että viisaiksi. Monista esimerkeistä tyydyn tuomaan esille vaan yhden, mutta semmoisen joka elävällä tavalla kuvaa tämän kansan luonnetta. Kun kerran muuan kielentutkija haki jotakin lehtorinvirkaa, oli hänen hakemukseensa liitetty puoltokirjoitus Nahami-kaupungin porvareilta, joka oli näin kuuluva: "Kunnioitetun ja hyvästi oppineen Joktan Huu'n pyynnöstä saada todistusta kansalaismaineestansa, saamme me allekirjoittaneet, porvarit ja kiinteimen omistajat todistaa, että mainittu Joktan Huu, ilman toraa ja riitaa on elänyt avioliitossa uskottoman vaimon kanssa, kantanut sarviansa kärsivällisyydellä ja semmoisella mielen tasaisuudella tyytynyt kovaonniseen kohtaloonsa, että hän, edellyttämällä tietonsa ja oppinsa vastaavan käytöstänsä, on katsottava erittäin sopivaksi hoitamaan avoinna olevata lehtorinvirkaa — —"

Tähän puoltokirjaan oli liitettynä lukion Karattien antama atesti eli todistus hänen tiedoistansa, jonka minun mielestäni olisi pitänyt oleman oikeastaan ratkaiseva, sillä minä en saattanut käsittää mikä etu avioliitossansa sarvea kantavalla opettajalla saattoi olla muiden rinnalla. Tähän arvoitukseen tuli kuitenkin selitys pian. Niistä ominaisuuksista, jotka parhaiten puolustavat opettajata, on tyyneys luettava etevimmäksi, sillä ellei hänellä ole enkelin kärsivällisyyttä, on hän katsottava opettajan virkaa vähemmän soveliaaksi hoitamaan, opettajan, jonka työssä ei saa esiintyä nurjuutta eikä pikaisuutta, ellei tahdota nuoren sydämiä pahentaa tarpeettomalla ankaruudella. Kun nyt tuskin saattaa kuvitella suurempaa kärsivällisyyttä kuin millä hakija oli kestänyt kovaa koetustansa, niin eivät hänen naapurinsa ja ystävänsä olleet epäilleet tuoda esiin juuri tätä, selvästi ja hairahdusta välttävästi osoittaaksensa mitä sopi odottaa opettajalta, joka tämmöisessä suhteessa oli yleisöä etevämpi. Kerrotaanpa ruhtinaan sydämellisesti hymyilleen lukeissaan tätä harvinaisen laatuista puoltokirjoitusta, mutta kun ei hän sitä sentähden suinkaan pitänyt epätärkeänä, kuin ihan vastaisena, antoi hän hakijalle avonaisen lehtorin viran. Yleinen mielipide oli myös se että hän opettajana osoitti suurta kykyä ja tunnollisuutta ja osasi lempeydellä ja sävyisyydellä niin valloittaa nuorten sydämet, että he enemmän pitivät häntä isänä kuin koulumestarina. Sitä paitsi tämä hiljainen ja tyyne opettaja ymmärsi oppilastensa mieliin herättää semmoisen halun opintojen harjoittamiseen, että vielä tänä päivänä ylen harvoja kouluja ruhtinaskunnassa löytyy, mistä niin monta tiedon ja siveyden puolesta kiitettävää puuta vuosittain lasketaan ulos.

Neljän vuoden kululla, joina minä hovikurjeerin virkaa tein, oli minulla monta tilaisuutta tutkia tämän maan laatua sekä asukkaiden tapoja ja luonnetta, heidän uskontoansa, lakiansa, tieteitänsä y.m. ja minä uskallan toivoa ettei lukija pane pahaksensa jos tässä lyhyesti esittelen havaintoni kaikesta siitä, joka esiintyy eri paikoilla tässä teoksessa.

VIIDES LUKU.

Pootu-maan luonnosta ja asukkaiden luonnonlaadusta.

Ruhtinaskunta Pootu ei ole laaja; se on vaan pieni osa Natsaari-pallosta, jonka koko kehä ympärimitaten teki ainoasti 200 saksalaista peninkulmaa. Matkaa varten tämän maapallon ympäri ei tarvita tulkkia eikä opasta, sillä kaikkialla puhutaan samaa kieltä, kuinka paljon Pootu muuten eroaakin muista valtioista ja ruhtinaskunnista tapojen ja tottumusten puolesta. Niinkuin meidän maapallollamme Eurooppalaiset kaikin puolin ovat toisia etevämmät, niin ottavat Pootualaiset hyvien avujen ja viisauden puolesta etusijan tämän pallon muiden kansojen rinnalla. Kaikkialla ruhtinaskunnassa tavataan kyliä ja uhkeoita kaupunkeja. Eipä suinkaan vähimmän merkittävin ole se seikka että, mihin tullaankin, saadaan aina kuulla samaa kieltä puhuttavan, vaikka kansat muuten suuresti eroavatkin toisistansa yhteiskunnallisten laitosten, tapojen ja sivistysasteen suhteen. Tällä maapallolla on havaitsija tilaisuudessa saamaan mitä selvimmän kuvan siitä vaihtelevaisuudesta ja moninaisuudesta, josta luonto on niin rikas ja jossa sitä kaikkialla huvittaa hämmästyttää ja ihastuttaa tarkkaa huomaajata.

Natsaari-kiertotähti tekee samaten kuin meidänkin maapallomme kolminaisen liikkeen eteenpäin, joten ajanvaihteet varsin kuin meilläkin jaetaan päivään ja yöhön, kesään, syksyyn, talveen ja kevääsen; ero päivän ja yön välillä on syystä, jonka jo ennen olen selittänyt, sangen vähäpätöinen, niin, saattaapa melkein sanoa yön olevan päivää mieluisemman, sillä kauniimpata tuskin saattaa kuvitella kuin tuota auringon heijastusta, jonka äärettömänä kuuna loistava maankuori luo luotansa.

Asukkaat ovat monenlaisia puita niinkuin tammia, lehmuksia, poppelia, palmuja, ohdakkeita, j.n.e., joiden mukaan vuoden kuudelletoista kuukaudelle on nimet annettu; sillä kuudentoista kuukauden perästä saapuu Natsaari jälleen lähtöpisteellensä, ei kuitenkaan päivällisesti seurauksena säännöttömästä liikkeestänsä, joka samaten kuin meidän kuumme liike meillä, saa aikaan aimo tuumimista heissä, jotka maan sisäpuolisella kuorella asuvat. Useoita ajanlaskuja löytyy ja johdetaan jostakin merkillisemmästä tapauksesta, parhaastansa eräästä suuresta pyrstötähdestä, joka noin 3,000 vuotta sitte oli saanut aikaan yleisen vedenpaisumisen, milloin niin koko puusukukunta kuin kaikki muutkin elävät olennot, muutamata poikkeusta lukuun ottamatta, hukkuivat, ja josta pienestä henkiin jääneestä puu-määrästä nykyinen sukukunta on levinnyt.