Oli jo päivällispäivät kun saavuimme linnaan, ja kun ruhtinas tahtoi nähdä minun ennenkun hän rupesi aterialle veivät minun heti ruokasaliin. Ruhtinaassa yhdistyy mitä suurimmassa määrässä lempeys ja vakavuus. Hänellä on semmoinen kyky itseänsä hillitsemään ettei mikään suru eikä suuttumus saata liikuttaa tuota levon ja penseyden kuvastusta hänen muodossaan, joka aina on hänen luonteensa tunnusmerkkinä. Kohta sisälle tultuani lankesin polvilleni hänen eteensä, mikä tekoni näytti läsnäolevia suuresti hämmästyttävän. Ruhtinas kysyi minulta minkä tähden niin tein, ja ilmoitettuani hänelle syyn siihen, käski hän minun nousemaan ylös, sanoen semmoisen kunnioituksen osoituksen tulevan ainoasti Jumalalle, ynnä että hallitsijan suosio saatetaan voittaa ainoasti tottelevaisuudella ja kunnollisuudella. Jälleen noustuani jaloilleni, teki hän minulle, ylen ystävällisen näköisenä, useoita kysymyksiä nimestäni, miten minä olin tullut tänne maanalaiseen maailmaan ja mitä teitä olin kulkenut, missä kotoseutuni oli y.m. Tähän vastasin kotomaani olevan tähän verraten ylen ison, vaikkei luonto ollut sitä niin kauniiksi luonut, nimeni olevan Niilo Klimin ynnä mitä retkeeni tänne tulee, että olin sen tehnyt kautta kauniin ja kirkkaan ilmakehän. Edelleen kysyi hän minulta mitä matkallani oli tapahtunut ynnä tavoista ja laeista maapallollamme.
Minä rupesin nyt ylen lämpimästi puhumaan ihmisten hyvistä avuista, ymmärryslahjoista, hienostuneista tavoista ynnä kaikesta muusta mistä ihmissukukunta luulee itsellänsä olevan ylpeilemisen syytä. Mutta hän kuulteli minun tekointoista puhettani ylen kylmänä; ja kun virkoin semmoisista asioista, joiden luulin ennen kaikkia saavuttavan hänen korkeinta ihastustansa, hän vielä haukottelikin. "Uh!" ajattelin mielessäni, "kuinka erilaisia ovatkaan kuolevaiset maun ja mielihalun puolesta!" Mikä meitä suuresti ihastuttaa, herättää vain inhoitusta heissä.
Mikä varsinkin näytti huonolta kajahtavan hänen ruhtinaallisessa korvissansa oli kertomukseni meidän oikeudenkäyntioloistamme ja kun puhuin asianajajiemme kaunopuheliaisuudesta ja tuomariemme ketteryydestä tuomioiden julistamisessa. Minä aivoin juuri ruveta vielä laveammalta selittämään tätä, kun hän keskeytti minua ruveten puhumaan muista asioista; lopuksi kysyi hän minulta uskonnostamme ja jumalanpalveluksestamme. Minä kerroin lyhyesti kaikki uskonkappaleemme. Mitä edemmäksi tässä tulin sitä enemmän poistuivat rypistykset hänen otsaltansa, ja hän vakuutti hyvästi saattavansa kirjoittaa kaikkien alle; mutta hän ei voinut kylläksi ihmetellä, että kansalla jolta kokonaan puuttui arvostelukyky saattoi olla niin järjelliset ja terveet mielipiteet Jumalasta ja jumalanpalveluksesta. Mutta saatuansa kuulla, että kristityt olivat hajoutuneet isoon määrään eri uskonlahkoja, jotka hurjasti taistelivat keskenänsä erilaisuudesta uskossansa, sanoi hän: "Meilläkin esiintyy paljon eri käsityksiä semmoisissa kysymyksissä, jotka koskevat jumalanpalvelemista, mutta emme me sentähden vainoa toisiamme, sillä tuommoinen vaino eri käsityksen ehkäpä erhetyksenkin tähden on hengellisen ylpeyden purkautumista, kun, näet, toinen mielettömyydessään pitää itseänsä toistansa viisaampana, mikä ylpeys ei suinkaan saata olla mieliksi Jumalalle, joka aina kehoittaa lapsiansa hyväntahtoisuuteen ja nöyryyteen. Me emme milloinkaan rankaise ketään, joka todellisesta uskosta ja varmasta käsityksestä, jos siksi sitä tahdotaan sanoa, miettivän tutkimuksen uralla kulkee yleisestä mielipiteestä poikkeavata tietä, niinkauvan kuu hän ei teoissansa riko yleisen lain määräyksiä; ja tässä kohdassa me vaan kuljemme esi-isiemme jälkiä, jotka aina ovat pitäneet ylen järjettömänä panna ajatuksia siteihin taikka ruveta omantunnon tuomariksi. Tätä sääntöä koen tarkasti seurata maallisissakin asioissa, niin että, minkälaiset mielipiteet kansalla olleekin minun luonteestani, elämästäni, taloushoidostani ja muista tuommoisista asioista, kun he vaan tunnustavat minun lailliseksi hallitsijaksensa, katson minä heidät kaikki hyviksi kansalaisiksi.
"Armollisen ruhtinas," vastasin minä, "semmoista sanotaan meillä uskonnonvapaudeksi, ja sitä vastustavat innolla varsinkin meidän oppineet — —"
Hän ei suonut minulle aikaa jatkaakseni, vaan käänsi minulle selkänsä nähtävästi harmistuneena; kuitenkin käski hän minun jäämään sinne kunnes ateria oli syöty.
Pöydän ääressä istuivat ruhtinas, ruhtinatar ja prinssi, heidän poikansa, sekä Kadoki eli suurkansleri. Tämä kadoki oli hienolla sivistyksellänsä ja kaikkea älyävällä järjellänsä hankkinut itsellensä kuuluisan nimen Pootussa. Kahtenakymmenenä vuotena ei hän ollut kertaakaan neuvoshuoneessa puolustanut mielipidettä, joka ei olisi saavuttanut kaikkien muiden neuvoksien suostumusta. Hän ei ollut milloinkaan kirjoittanut nimeänsä semmoinen lakiasetuksen alle, joka ei vielä ollut noudatettavana, ja hänen lausuntonsa oli kuin sääntö kansakunnalle.
Mutta hänellä oli niin hidas ajattelukyky, että hänellä oli tapana vaatia itsellensä parin viikon tuumausajan yksinkertaisimmankin asetuksen antamiseen. Jos tämä mies olisi kuulunut meidän maailmaan, jossa kaikkea viivytystä syytetään laiskuudeksi, olisi hän varmaankin julistettu kelvottomaksi kaikkiin tärkeimpiin toimiin. Mutta kun hänellä, kerran asian tutkittuansa, se olikin selvillä pienimpiin yksityiskohtiin saakka ja kun hän ei milloinkaan päättänyt mitäkään sitä ensin perin pohjin tutkimattansa, saattaa hänestä sanoa, että hän toimitti melkoista enemmän kuin kymmenen näitä niin kutsuttuja suurta neroa, jotka ottavat selvän mistä tahansa suurimmassa kiiressä, mutta joiden työtä pitää niin monessa kohdassa muutettavan ja mukailtavan, että, kun ne kerran eroavat virastansa, heidän saatetaan sanoa panneen paljon alkuun voimatta saattaa mitäkään loppuun. Sentähden on tässä hovissa tavallista verrata semmoisia, jotka liian nopeasti päästävät tehtävän työn käsistänsä, toimettomiin kävelijöihin, jotka kulkevat edestakaisin samaa tienosuutta pääsemättä sen pidemmälle.
Kohta ruhtinaallisen perheen istuttua pöydän ääreen tuli huoneeseen neitsy-puu, jolla oli kahdeksan oksaa ja yhtä suuri lukumäärä lautasia ja vateja niissä, joten ruoka yhtäkkiä oli nostettu pöydälle. Sitte tuli kohta toinen puu, joka toi sisälle kahdeksan karahviinia simaa eli viiniä, useampaa lajia. Tällä puulla oli kokonaista yhdeksän oksaa ja se pidettiin sentähden parhaana palvelijana, jonka jokainen olisi perheeseensä halunnut. Siis toimitti täällä kaksi naispalvelijaa helposti kaiken sen, johon meidän maanpäällisissä hoveissanne tarvitaan melkoinen parvi palvelijoita.
Ruoat olivat yksinkertaisia mutta hyvästi laitettuja. Esille tuoduista ruokalajeista söi ruhtinas vaan yhtä, sitä nimittäin joka hänestä parhaalta maistui; tämäkin kohta oli siis perin vastainen sille, mitä rikkailla ihmisillä meillä on tapana tehdä, kun he nimittäin eivät ole mielestänsä päivällistä syöneetkään, ellei yhtä herkkuruokaa toisensa perään ole pöydälle kannettu. Keskustelu syödessä koski parhaastansa hyviä avuja ja paheita sekä yleisöä koskevia asioita, joten saattaa sanoa viisauden olleen ruoan höysteenä. Minäkin tulin puheeksi, mutta kun minua pidettiin liian nopeajärkisenä, ei minusta sanottavasti toivottu mitäkään tulevan.
Pöydän riisuttua käskettiin minun näyttämään esille testimoniumini. Sittekun ruhtinas oli sen lukenut, loi hän katseen minun kulkuneuvoihini ja sanoi: "Niin, karatit ovat kyllä oikeassa, niin pitää tehtämän." Hänen tämän sanottuansa tuntui minusta niin kuin salama olisi minuun iskenyt ja itku kurkkuni pohjaan nousseena minä rukoilin että asiakirjojani vielä tutkittaisiin, kun en nimittäin epäillyt penseämpää tuomiota, jos vaan annettiin tarpeen mukainen huomio hyville puolilleni ja luonnollisille lahjoilleni. Ruhtinas, joka oli sekä lempeä että oikeutta harrastava, ei ensinkään näyttänyt mitäkään suuttumusta tätä samalla rohkeata ja omituista pyyntöä tehdessäni, vaan antoi heti saapuvilla olevalle karatille käskyn tutkia minua vielä kerran ja perin pohjin. Tämän tutkinnon jatkuessa, otti ruhtinas tiedon toisten atestieni ja todistusteni sisällöstä. Karatti teki minulle useoita kysymyksiä, joihin tavallisella rivakkuudella vastasin. Hän ei salannut ihmettelemistänsä tästä, ja sanoi: "Kyllähän sinä helposti käsität, mutta vastauksesi osoittavat selvästi että kysymyksen sisimmäinen merkitys yhä on sinulle vieras." Tutkinnon loputtua astui hän sisälle ruhtinaan luo, ja tuli pian takaisin> kädessänsä kirjallinen päätös, joka sisälsi että kuu minä olin käyttäytynyt sekä pahasti että ajattelemattomasti moittiessani karattien lausuntoa, olin tehnyt itseni vikapääksi rangaistukseen, jonka laki tässä tapauksessa määrää, nimittäin että iskettäisin suontani molemmista käsivarsistani ja että minut suljettaisiin kuritushuoneesen; mutta tätä lain kohtaa kuitenkin ankaruudessansa noudattamatta oli hänen korkeutensa erinomaisena armona sallinut, että tätä rikostani, katsoen sekä erittäin kypsymättömään käsityskykyyni että vieraisuuteeni maan lakeihin nähden, ei vedettäisi oikeuden eteen; sillä hiljan maahan tulleelle vieraalle saattoi antaa armon oikeuden edellä loukkaamatta sen kautta lakien pyhyyttä. Ja antaaksensa minulle vielä todistuksen suosiollisesta hyväntahtoisuudestansa, sai hän minulle viran vakinaisena hovikurjeerina, suosio, jota minun piti tietämän asianmukaisesti arvostella.