5) Ne jotka harjoittavat tehdasliikettä.
6) Ne jotka harjoittavat hyödyllistä käsityötä.
7) Filosoofit ja tutkinnon suorittaneet tohtorit.
8) Taiteilijat.
9) Kauppiaat.
10) Hovipalvelijat, joilla on 500 Rupatia palkkaa.
11) Hovipalvelijat, joilla on 1000 Rupatia palkkaa.
Tämä arvojärjestys tuntui minusta erittäin naurettavalta ja varmaa on ettei kukaan meidän maailmassamme sille suostumustansa antaisi. Kyllähän minä tajusin syyn tähän takaperäiseen järjestykseen, taikka oikean perusteen ja miten maanalaiset sitä puolustaisivat; mutta, vilpittömästi tunnustaen, on se minusta yhä vieläkin liiaksi kummallinen voidakseni siihen ensiinkään perehtyä.
Muiden omituisuuksien muassa havaitsin siellä senkin, että jota suurempata hyötyä yksilö valtiolta nauttii, sitä vaatimattomampana ja ystävällisempänä hän esiintyy. Esim. Bospolak, Pootun rikkain mies, oli niin kohtelias porvarille, joita vastaan hän sattui kadulla tulemaan, että hän ystävällisyytensä ja kiitollisuutensa osoitteeksi laski alas kaikki oksansa ja nyökäytti päätänsä köyhimmällekin puulle. Kun häneltä kysyin miksi hän niin teki, vastasi hän että se oli hänen luonnollisin velvollisuutensa, koska ei kukaan koko kaupungissa ollut niin suurta etua yleisöltä nauttinut kuin hän, minkätähden hänen saattoi sanoakin valtion suurimmaksi velkamieheksi. Semmoista lakia ei kuitenkaan löydy, joka tämmöisen kunnianosoituksen määrää tehtäväksi, mutta kun Pootualaiset tarkasti jokaista asiata tuumivat ja punnitsevat, harjoittavat he tätä hyvettä vapaasta tahdostansa, katsoen kiitollisuuden lain heitä siihen velvoittavan. Toisin käy meillä, jossa juuri ne, jotka nauttivat suurinta kunniaa ja suurimpia etuja, kohtelevat alempia halveksivasti. — Kaikista kunnioitusta ansaitsevimpina kansalaisina pidetään niitä, joilla on suurin määrä perillisiä. Ne ovat maanalaisten sankaria, jälkeentulevaiset pitävät aina heidän muistoansa pyhänä. He ovatkin ainoat, joille tämä kansa suo kunnianimen "suuri". Varsin toiseen asioiden laitaan olemme me tottuneet, meillä kun ihmiskunnan hävittäjät saavat tuon suuren kunnialisäyksen nimeensä. Helposti saatamme siis käsittää, mitä tämä maanalainen kansa ajattelisi Aleksanteri Suuresta ja Julius Caesarista, joilla ei kummallakaan ollut ainoatakaan lasta, mutta jotka olivat syynä miljoonien ihmisten kuolemaan. Tämän yhteydessä muistelen muuanta hautakirjoitusta erään talonpojan haudalla Kebassa, mikä oli näin kuuluva: "Tässä lepää Joktan suuri, kolmenkymmenen lapsen isä, aikansa sankari." Kuitenkin on tässä huomattava, ettei tämmöistä kunniata saavutettu ainoasti lapsia siittämällä, vaan ne piti myös hyvin kasvatettaman.
Lakia taikka asetusta säädettäissä varustausi tämä kansa pitkällä tuumimisajalla, varsin kuin vanhat Roomalaiset aikanansa. Jokainen lakiehdotus naulataan ensin pelkkänä suunnitelmana kunkin kaupungin raatihuoneesen nähtäväksi, ja on jokaisella valta sitä vapaasti tutkia ja siitä tehdä muistutuksensa eräälle istuntokunnalle, jonka hallitus varta vasten on kykymiehistä koonnut Pootuun. Täällä punnitaan ja tutkitaan vakaasti kaikki mitä tästä ehdotetusta laista on sille muistutuksena ilmoitettu; ja sittekun se on täydellisesti valmistettu alistetaan se vasta ruhtinaan hyväksyttäväksi ja allekirjoitettavaksi ennenkuin se noudatettavaksi kuulutetaan. Tämmöinen vitkallisuus ehkä tuntuisi naurettavalta; mutta tällä varovaisuudella on se hyvä mukanansa että määrättyä asetusta kauvan noudatetaan, ja, sen mukaan mitä siellä kuulin, ei viimeksi kuluneen viidensadan vuoden kululla ole ainoakaan lakimääräys minkäänlaisen muutoksen alaiseksi joutunut.