Hetkisen perästä, kun minulla oli jotakin asiaa apteekkiin ja poikkesin sinne, näin suureksi ihmeekseni koko joukon purkkia omituisilla päällekirjoituksilla, niinkuin esim: Jauhetta ahneutta vastaan; Lääkepapuja irstaisuutta vastaan; Voidetta kovasydämisyyttä vastaan; Miedosti ulostuttavia taikka lauhkeuttavia tippoja kunnianhimoa vastaan j.n.e. Minä en tietänyt mitä piti ajatella kaikesta tästä hurjuudesta, mutta minä olin varsin tulla itsekin houkkioksi kun muutaman kirjakimpun päällekirjoituksena luin: Maisteri Pisagin saarnoja, jotka, kun niitä aamulla luetaan, saavat aikaan kuusi ulostusta? Tohtori Jukesin tutkistelemukset jotka edistyttävät unta j.n.e. Minä rupesin nyt luulemaan ettei tämän kansan nuppi ollut varsin selvällä, mutta leikin vuoksi koetellakseni lääkkeitten voimaa, avasin ensinmainitun kirjan. Sisältö oli niin kehnoa, että minä haukottelin jo ensimmäistä sivua lukeissani, ja luettuani vielä sivun lisää, rupesivat suoleni kurisemaan ja kohta jälkeen puri jo vähän vatsaani. Mutta kun minä nyt tunsin itseni terveeksi, enkä havainnut itsessäni ulostutuksen halua, suljin minä kirjan ja riensin rohtolasta pois. Kuitenkin sain oppia ymmärtämään, ettei mitäkään maailmasta löydy, jolla ei ole jotakin hyötyä mukanansa, ja että huonoimpiakin kirjoja saattaa johonkin käyttää. Jonkun ajan kuluttua havaitsin ettei tämä kansa, vaikka sillä olikin kummallisuuksia, kuitenkaan ollut perin höperö. Isäntäni vakuutti minulle että häntä ennen oli rasittanut vaikea unettomuus, mutta että hän, ainoasti lukemalla tohtori Jukesin tutkistelemuksia, oli kokonansa parantunut, ja että tämä kirja oli niin voimallisesti unettava että se saattoi saada kenen penteleen tahansa kuorsaten nukkumaan. Tästä ja paljosta muusta jota sain täällä kuulla rupesin havaitsemaan kokojoukon omituisia ajatuksia aivuissani; mutta peljäten kokonansa hukkaavani vanhemmat filosofiialliset perusteeni, riensin pois tästä maasta; ja onnekseni tapasin pian toisissa kansoissa uusia kummallisuuksia, joten nämä hassulle tielle juuri joutumaisillansa olevat ajatukseni saivat toisen suunnan. Mutta tultuani lepoon kiertomatkan perästä ja ruvettuani lähemmältä ajattelemaan tätä mytakkilaista filosofiiaa, havaitsin ettei tämän kansan tapa tautien parantamisen suhteen ollut niinkään halveksittava. Sillä tiedänhän minä itse, että Euroopassa kyllä löytyy kirjoja, jotka saavat aikaa inhoa, huolluttamista taikka unta. Mutta mitä mielen tauteihin tulee, niin en saata hyväksyä Mytakkilaisten ajatuksia, vaikka tosin myönnän, että useoita ruumiin heikkouksia löytyy, joita me sekaannutamme sielunvammojen kanssa, mitä muuan meidän maailmamme runoilijoista varsin oikeasti onkin osoittanut seuraavassa komparunossa:

"Ah, Sekstus, sama tauti kauvan kyllä
Nyt meistä pahat nesteet irroittaa;
Mull' sydämessäni on niistäjäni
Ja seuroissa mä 'nuijan' nimen saan;
Vaan sua säälitään ja lohtu sulle
Ain' annetaan kun virhees' jaloiss' on,
Ja kun et tanssi oot sa nuhteeton
Sun jalkas' antavat sen anteeks sulle.
Kun sitä vastoin minä kiellän enkä laula
Oon kohta itsepintainen ma vaan
Yksmielisesti sitä huutaa joka kaula
Vaikk' varmaan helpommin sa tanssimaan
Ain' pystyt, Sekstuksein, kuin minä laulaan!"

Tästä maasta minä matkustin erään järven poikki, jonka vesi oli keltaiseen vivahtavata, ja saavuin Mikrokin maahan. Mutta kun aivoin mennä sisälle samannimiseen kaupunkiin olikin portti suljettu. Minä sain odottaa hyvän hetken, ennenkuin puolinukkunut portinvartija ehti saada puomit ja salvat edestä pois, päästäkseni portista sisälle. Syvä äänettömyys vallitsi koko kaupungista, ottamatta lukuun ääntä, joka tuli siitä että makaavat "vetelivät aimo hirsiä" ja joka ääni näytti siltä kuin nyt olisin tullut unelle pyhitetyille asunnoille, joista runoilijat niin kauniisti laulavat. Minä ajattelin itsekseni: "Oi Jumalan! kuinka hyvin olisivatkaan asiat jos eräät pormestarit, raatimiehet ja ruuti-ukot isänmaassani, olisivat saaneet kehtonsa tänne. Kuinka mukavasti ja hauskaksi olisivat nuo rauhaa rakastavat miehet havainneetkaan kaikki tässä siunatussa kaupungissa." Talojen seinillä olevista kirjoituksista saatoin kuitenkin huomata että taiteita ja käsitöitä täälläkin harjoitettiin sekä että lakia ja oikeutta täälläkin käyteltiin. Näin nimikilpien avulla löysin erään ravintolan; mutta päästä sisälle, kas se oli perin mahdotonta, kun ovet olivat suljetut; sillä vaikka aurinko oli korkealla taivaalla oli nyt kuitenkin yö tämän kaupungin asukkaille. Vihdoin, itsepintaisesti kolkutettuani, avattiin ovi ja minä pääsin sisälle. — Vuorokausi jaetaan täällä kahteenkymmeneen kolmeen tuntiin, joista yhdeksänätoista maataan ja valveilla ollaan vain nuo jäljellä olevat neljä. Käsittäen että niin lyhyellä työajalla, niin yksityiset kuin julkiset asiat tulevat ylenmäärin laiminlyödyiksi, pyysin minä kaikin kiiruin saada esille, mitä ruokaneuvoja oli saatavana, peljätessäni että yö yhtäkkiä saapuisi keittäjän niskaan hänen seisoessaan "piisin" edessä. Mutta kun täällä kaikki toimitetaan ylen lyhyeen tapaan ja kaikkia kaartoteitä väittämällä, on päivässä riittävästi mittaa siihen mitä heillä on tehtävänä. Aterian syötyäni, mikä laitettiin valmiiksi paljon nopeammin kuin olin odottanut, teki isäntä minulle seuraa kaupungille. Me menimme erääsen kirkkoon ja kuuntelimme saarnaa, joka tosin oli ylen lyhyt, mutta sitä sisällöllisempi. Saarnaaja rupesi oitis ainesanoja selittämään, heittäen siksensä kaikki esipuheet, kertomiset, jauhamiset ja muut täytetavarat, niin että minun mielestäni, kun ajatuksissani vertailin tämän saarnan maisteri Bederin pitkäraitaisiin sanelemisiin, jotka usein olivat minun peräti väsyttäneet, tämä antoi minulle paljon enemmän.

Samaa yksinkertaisuutta noudatetaan myös oikeudenkäyntioloissa. Asianajajat sanovat paljon muutamilla sanoilla ja ryhtyvät heti todistajien kuulustelemiseen. Muun muassa johtuu mieleeni muuan erään naapurikansan kanssa tehty rauhansopimus, joka oli kokoonpantu seuraavin sanoin: "Mikrokilaisten ja Splendikalaisten kesken on ikuinen ystävyys vallitseva. Valtakuntien rajana on Klimakin virta ja Saborin vuori. Allekirjoittaneet, joka tapahtui y.m. y.m." Siis he osaavat neljällä rivillä sanoa saman mihin me tarvitsisimme suuria kirjoja. Tästä näkyy, että maalinpäähän saatetaan tulla ilman melua ja ajanhukkaa, kuin vain tiedetään välttää kaikkia kaarroksia, samaten kuin kulkija saattaisi säästää puolet matkansa pituudesta jos hän aina pääsisi kulkemaan suoraa eteenpäin.

Noin päivänmatkan päässä täältä on Makrokki eli Valvovien Maa, jonka asukkaat eivät milloinkaan nuku. Niinpian kun olin tullut pääkaupungin portista sisälle, tuli vastaani mies jolla oli ylen kiiru. Minä pyysin kohteliaasti hänen osoittamaan minulle hyvää majataloa, mutta hän sanoi itsellänsä olevan ylen kiirettä eikä aikaa semmoisiin ja riensi matkaansa. Kaikki, jotka näin riensivät semmoisella kiireellä eteenpäin että ne pikemmin näyttivät lentävän kaduilla ja kujilla ikäänkuin he pelkäisivät etteivät he ehdi aikoinansa perille. Minä rupesin luulemaan että valkea oli jossain irti, taikka että jokin muu vaara uhkasi kaupunkia, ja jatkoin siis kulkemistani pitkin kaupunkia varsin yksin, kunnes vihdoin saavuin eräälle ravintolalle, minkä saatoin ilmoitustaulusta nähdä. Täällä juoksivat toiset ylös, toiset alas, ja suuressa kiiruusansa tuuppelivat he toisiansa ja joku osa joskus joutui ahdinkoon, niin että sain lähes neljänneksen tuntia eteisessä seisoa ennen kun pääsin sisälle. Minua tultiin heti vastaan koko joukolla turhia kysymyksiä: mistä minä tulin, minne minä aivoin matkustaa, kuinka pitkäksi ajaksi kaupunkiin jään, jos tahdoin aterioida yksin vai seurassa, jos tahdoin vihreän, punaisen, valkoisen eli mustan huoneen? ensimmäisessä vai toisessa kerroksessa? Isäntä, joka samalla oli pöytäkirjurina eräässä alaoikeudessa, riensi pois toimittamaan ruokaa, mutta tuli heti takaisin ja kertoi iljettävällä laajuudella eräästä oikeusjutusta, joka jo oli kestänyt kymmenen vuotta ja jota nyt käsiteltiin neljännessätoista yläoikeudessa. "Minä toivon," sanoi hän, "sen loppuvan parissa vuodessa, sillä nyt on enään ainoasti kaksi yläoikeutta." Minä oikein hämmästyin hänen pitkästä kertomuksestansa, josta saatoin päättää että tällä kansalla oli tavatonta touhua tyhjästä. Isännän ollessa poissa katselin lähemmin ympärilleni huoneessa ja näin kirjakokoelman, sangen rikkaan mitä kirjojen lukuun tulee, mutta sisältönsä puolesta ylen määrin kehnon. Ne kirjat, jotka loistivat kauniimmissa siteissä, olivat seuraavat:

1) Kertomus tuomiokirkosta. 24 osaa,

2) Pehankki-linnan valloitus. 36 osaa,

3) Slaki-yrtin käyttämisestä. 13 osaa,

4) Muistopuhe raatimies Jaksille. 18 osaa.

Sen mukaan mitä myöhemmin saatoin päättää isäntäni puheista, kun hän minulle kertoi kaupungin oloista, toimittavat nukkuvat Mikrokilaiset paljon enemmän kuin nämä alati valvovat Makrokilaiset, kun edelliset kaikissa asioissa aina tarttuvat asian sydämeen, jälkimmäisten leikitessä kuoren kanssa. Tämäkin kansa on sypressiä niinkuin Mikrokilaiset ja muutenkin ovat nämä kansat ulkopuolisuutensa puolesta sangen yhtäläiset. Kuitenkaan ei heillä ole suonissaan verta eikä nestettä, niinkuin muilla elävillä puilla tällä kiertotähdellä, vaan sen sijaan erästä paksua lientä, jolla on samat ominaisuudet kuin elohopealla; niin, toiset väittävät että se todella onkin elohopeata kun se lämpömittarissa tekee juuri elohopean vaikutuksen.