Kaikesta tästä minä sain hyvän tiedon perehdyttyäni maanalaiseen kieleen, ja minä rupesin sentähden penseämmin tuomitsemaan tätä kansaa, jota siihen asti olin liian ajattelemattomasti halveksinut. Minä käsitin pian, ettei näille puille, joita ensin olin pitänyt tuhmina ja hassuina, inhimillisyys ja säädyllisyys ollut vieraita; ja ettei minun siis tarvinnut peljätä henkeäni, mikä toivoni vielä enemmän vahvistui kun minä huomasin että minulle kahdesti päivässä tuotiin ravintoaineita. Ruokana oli tavallisesti hedelmiä ja kaikellaisia kaaliksia ja juomana oli kirkas, erittäin hyvänmakuinen ja miellyttävä neste.

Pormestari, joka yhä edelleen piti minua vangittuna, ilmoitti heti hallitsijalle, joka asui lähellä, että järjellinen eläin, vaikka sangen omituinen ruumiinsa rakennukselta, sattumalta oli joutunut hänen käsiinsä. Ruhtinasta miellytti asia ja hän käski minulle opettamaan maan kieltä, minkä opittuani minut piti hoviin lähetettämän. Minä sain siis kielenopettajan ja edistyin puolessa vuodessa niin että jotenkin helposti saatoin keskustella asukkaiden kanssa.

Ehdittyäni oppia kielen ensimmäiset alkeet saapui toinen käsky hovista, että opetustani piti jatkettaman, että minä pantaisiin kaupungin lukioon että tämän laitoksen karatit eli tutkijat tarkemmin ottaisivat selvän ymmärryslahjoistani ja sitten antaisivat lausunnon missä opin ja tieteen haarassa minusta sopisi parasta toivoa. Kaikkia tätä noudatettiin tarkasti, ja niin kauvan kun minä olin tässä laitoksessa hoidettiin minun sekä ruumiillista että sielullista puoltani, eikä vähintä vaivaa nähty siitä, että minä niin paljon kuin mahdollista tulisin puun kaltaiseksi, jossa tarkoituksessa he ruumiilleni sovittivat keinotekoisia oksia.

Isäntäni kanssa juttelin joka ilta lukiosta tultuani kaikellaisista aineista ja jos joistakin kysymyksistä. Todellisella mielihyvällä kuulteli hän kertomustani siitä mitä minulle oli tapahtunut matkallani maanalaisen maailmaan; mutta ennen kaikkia hän ylen määrin hämmästyi ja ihmetteli kun kerroin meidän maastamme ja äärettömästä taivaasta täynnä lukemattomia tähtiä. Kaikkea tätä hän kuulteli halullisella tarkkuudella, mutta tuli vähän hämillensä kun hänelle puhuin puista maan päällä: että niiltä puuttuu sielunelo, oma liikkumisen kyky, ja että ne juurilla ovat aina samalla sijallansa maassa; ja hän loi minulle tulistuneita silmäyksiä kun hänelle vakuutin että me hakkaamme puumme maahan lämmittääksemme niillä huoneemme ja keittääksemme ruokamme. Mutta hänen vihansa ei milloinkaan ollut pitkäikäinen. Ehdittyänsä ajatella asiata muuttui hän vähitellen hyväksi jälleen, ja ojensi silloin viisi oksaansa (useampaa hänellä ei ollutkaan) korkeutta kohden ylistäen luojan viisasta neuvoa, joka tarkoituksilleen on tutkimaton, ja kuulteli sitte jälleen halulla mitä minulla oli edelleen kerrottavana. Hänen rouvansakin, joka tähän asti oli kaihonnut seuraani, kävi sovinnolliseksi ja kaikki hänen epäilyksensä katosivat hänen tultuansa selville asioiden oikeasta laidasta: että minua nimittäin oli vietellyt puun ulkonainen yhtäläisyys semmoisiin, joihin meidän maassa vähintäkään arvelematta saadaan kavuta ylös. Mutta peljäten loukkaavani nuorta ystävyyttämme taikka uudestaan repiväni auki haavoja, jotka juuri vasta olivat parantuneet, en puhunut hänen kanssansa milloinkaan muulloin kun hänen miehensä läsnäollessa ja hänen luvallansa.

KOLMAS LUKU.

Kertomus Keban kaupungista.

Oleskellessani lukiossa kuljetti isäntäni minua pitkin kaupunkia näyttääksensä minulle siellä kaikki näkemistä ansaitsevat paikat. Me astelimme esteettä pitkin ja — mikä minua enimmän ihmetytti — saamatta peräämme ensinkään uteliasta rahvasta. Varsin toisin käy meillä, jossa jokaisesta syystä, olkoon se kuinka vähäpätöinen tahansa, kansaa kokoontuu suurissa parvissa uteliaisuuttansa tyydyttämään. Tämän kiertotähden asukkaat eivät nimittäin ole mitään uutispyytäjiä, vaan pysyvät mieluimman siinä mikä on tiettyä ja tunnettua.

Kaupungin nimi on Keba ja on toinen järjestyksessä Pootun ruhtinaskunnassa. Asukkaat ovat siihen määrään vapaita ja totisia, että on vähältä luulla heitä pormestariksi joka miestä. Täällä saa vanhuus siivon kodon eikä missäkään harmaita hapsia enemmän kunnioiteta ja arvossa pidetä; ei ainoasti ijäkkäiden käskyä, vaan hänen pienintä viittaustansakin seuraa heti kuuliaisuus ja kohtelias nöyryys. Minä en saattanut estää ihmettelemistäni siitä, että niin siveätä ja hiljaista kansaa saattoivat huvittaa voimaleikit, rattoisuudet ja näytelmät, mitkä kaikki tuntuivat varsin vierailta kansan karkealle vakavuudelle. Isäntäni, joka havaitsi minun ihmettelemiseni, selitti minulle, että tämän ruhtinaskunnan asujamet jakoivat aikansa vakaiden tehtävien ja virkistävien huvien kesken, liittäen:

Jupiterin ynnä Saturnon me yhtehen ain' sovitamme.

Muiden hyvin aprikoittujen järjestelmäin muassa tässä yhteiskunnassa mainittakoon oikeus, jolla saadaan nauttia viattomia huveja, joiden luullaan virkistävän mieltä, tekevän sen lujaksi kestämään rasittavata työtä, mikä taas vuorostansa haihduttaa kaikki synkät pilvet, surumieliset ajatukset, mitkä ylen usein ovat varsinaisena syynä epäjärjestyksiin, kapinoihin ja kaikellaisiin vahingollisiin yrityksiin. Näistä syistä he, päivän tehtävien loputtua, etsivät virkistystä leikeistä ja huveista, pannen semmoisen arvoisuuden iloonsakin ettei se milloinkaan pahene äreydeksi taikka kevytmielisyydeksi. Minä en kuitenkaan saata kieltää, että minä suuresti suutuin ja sain sappeni paisumaan, havaitessani että disputatioonit eli julkiset väitökset luettiin komedioitten eli huvinäytelmien joukkoon. Erityisillä määrätyillä ajoilla vuodesta pannaan nimittäin toimeen kilpaleikkejä, jolloin palkinnoita jaetaan voittajille. Samoissa tiloissa pannaan nyt myös väittelijät parittain toisiansa vastaan, ikäänkuin nyrkkisillä olijat, ja kaikki tapahtuu jotenkin samalla tavalla kuin meillä kukkoja tai muita taistelunhimoisia eläimiä ärsytetään toistensa kimppuun. Tavallista on että rikkaat ihmiset pitävät väittelijöitä, varsin niinkuin meillä pidetään metsäkoiria, ja että he antavat niiden harjoitella itseänsä väittelytaidossa taikka ajatusjohto-opissa, saavuttaakseen tarpeellista lipokielisyyttä vuotisiin turnauspeleihin. Niinpä oli esim. muuan rikas porvari nimeltä Henoki kolmen vuoden ajalla koonnut melkoisia rikkauksia, enemmän kuin 400 rikatua ainoasti pitämällä väittelijää, josta hänelle enemmän kuin yhden kerran semmoiset henkilöt, jotka näistä kamppausleikeistä olivat itselleen tehneet karttuisan elinkeinon, tarjonneet suunnattomia summia; mutta hän ei vielä ollut halullinen hukkaamaan semmoista aarretta, jonka kautta hänelle vuosittain oli niin suuret tulot. Mainitulla väittelijällä oli hallussaan tavattoman vilpas kieli: hän saattoi repiä alas ja rakentaa ylös jälleen, hän osasi tehdä nelikulman pyöreäksi ja pyöreän nelikulmaksi, hän teki taidokkaita käänteitä, iski ympärillensä sekoittavia johtopäätöksiä ja johdanto-opillisia näppäryyksiä ja oli mies, joka "distinktiooneillansa", "sumtiooneillansa" ja "subsumtiooneillansa" saattoi panna jokaisen vastaväittäjän pään niin pyörälle kuin perästäkin, vieläpä usein sai tämän vaikenemaankin kokonansa. Pari kertaa olin suureksi harmikseni läsnä semmoisessa näytelmässä; sillä minusta oli sekä jumalatonta että kokonansa arvollisuutta vailla heittää näitä pyhiä ja syvintä kunnioitusta ansaitsevia toimia — meidän yliopistojemme kaunistuksia — halpojen huvinäytelmäin joukkoon. Ja kun tässä sattui mieleeni että itse, ja vieläpä suurella menestykselläkin, olin kolme kertaa julkisesti väitellyt ja asettanut upean laakeriseppeleen otsalleni, saatoin tuskin hillitä kyyneleitäni. En minä ollut suutuksissani niin paljon itse toimitukseen, kuin siihen tapaan, jolla sitä tehtiin. Käytettiin nimittäin palkattuja yllyttäjiä (heitä nimitettiin kahalkeiksi) jotka, huomattuansa taistelijoiden innon laimentuvan, kutittivat heitä kylkeen eräänlaisella aseella, uudestaan virkistääksensä heitä ja saadakseen heidän vaipuneen rohkeutensa taas nousemaan ilmiliekkiin.