Magdaleena asettui istumaan hänen eteensä vastapäätä, puristi oikealla kädellään penkin reunaa ja nojasi useamman kerran pyöreään täyteläiseen käsivarteensa ja katsoi äänetönnä maahan. Sitten hän kääntyi vanhuksen puoleen. "Minulla olisi jotakin sanottavaa."
"Puhu!"
"Mutta et saa pahastua, jos sanon sinua edelleenkin jonkun kerran isäksi, olen siihen niin tottunut; jos minun pitäisi kutsua sinua isännäksi, tuntuisi se minusta tylyltä ja kovin vaikealta."
"Täytyyhän muiden ihmistenkin tähden käyttää sitä nimitystä, ja kuulen sinulta mielelläni isän nimen."
"En voi jäädä tänne."
"Ei sinun pidäkään jäädä."
"En voi olla teidän näkyvissänne, vielä vähemmin muiden."
"Olet oikeassa, sinun täytyy poistua, sitä parempi kuta kauemmas. Olen jo ajatellut asiaa. Lienee parasta, että menet kaupunkiin ja etsit palveluspaikan."
"Sitä minäkin ajattelen."
"Piirikaupungissa, josta rautatie lähtee, asuu veljeni, entinen koulunopettaja; soisin, että menisit ensiksi hänen luokseen, hän kenties voi jotenkin olla sinulle avullisena. Siten sinun ei tarvitse matkustaa läpi öiden yhteen sysyyn."