"Olen, isä."

"Se on hyvä, minä olen myöskin." Hän otti kirjeen kiven alta, katsoi sen molempia sivuja, tarkasti sinetin ja allekirjotuksen sekä ojensi sen sitten tytölle. "Tässä on kirje veljelleni."

Magdaleena otti kirjeen ja kätki sen kaulaliinansa alle.

Reindorfer työnsi nyt vasemmalla kädellään kiven pöydältä, laski oikean kätensä setelirahojen päälle ja selaili niitä ojennetuilla sormillaan, niin että tyttö helposti huomasi niiden määrän. "Tästä saat matkakulusi ja hiukan enemmänkin; tulet niillä toimeen muutamia päiviä, kunnes saat kunnollista työtä, etkä ole pakotettu kohtuuttomiin sitoumuksiin. Millä tavalla säilyt kunnon tyttönä, saat hyviä ystäviä ja kuljet kunnialla maailman läpi, sen, luulen minä, sinä tiedät. Älä unhota, mitä näistä asioista olen puhunut. Jumala olkoon kanssasi!"

Magdaleena kääri setelit äidiltä saamansa pienen paketin ympärille, solmesi ne sitten nenäliinan kulmaan ja sijotti huolella taskuunsa.

"Minä olen heti valmis", haastoi hän, "mutta minulla on vielä vähän sanottavaa sinulle. Kukaan ei olisi voinut pitää ihmeenä, vaikka olisitkin ollut aina minulle tyly. Mutta sinä et minua pienenä kotoasi ajanut, et ole koskaan osottanut minulle vihamielisyyttä, et kieltänyt minulta mitään iloa, vaan olet suonut minulle kaikkea mahdollista hyvää, ja vielä enemmänkin, sinä olet järkähtämättömästi ohjannut minua kunniallisuuden tielle, varottanut ja suojellut kaikesta pahasta, kukaan taivaan pyhimyksistä ei ole voinut minua paremmin kohdella. Ja sentähden minä rukoilen Jumalaa, että hän soisi minulle sen suurimman ilon tapahtua, mitä voin ajatella, antaisi tulla ajan, jolloin voisin sinulle osottaa, kuinka paljon sinua kunnioitan, ja saisin tilaisuuden sovittaa sen, mitä äitini on rikkonut sinua vastaan. Mutta älä pahastu, jos rukoilen hänen puolestansa. Sydämessäsi on jälleen kaikki rikkirevitty, mutta katso, koska olet voinut olla niin oikeamielinen minua, syytöntä osallista kohtaan, niin voithan hänellekin osottaa lempeyttä. Voidakseni mennä rauhassa kotoa, täytyy sinun luvata, ettet ole ankara äidilleni!"

Reindorfer kuunteli tarkkaan, kun Magdaleena rukoili äitinsä puolesta, ja nyökäytti sen kuluessa kahdesti päätään. "Se on oikein, se on oikein", mutisi hän ja sanoi sitten äänekkäästi: "En muuta käytöstapaani häntä kohtaan; hän ei ole syyllinen vanhain haavojen ratkomiseen."

"Jumala sinulle palkitkoon!" sanoi Magdaleena ja tarttui liikutettuna vanhuksen kumpaankin käteen. "Mutta vaikka en olekaan sinun lapsesi, älä anna minun ilman siunaustasi mennä maailmaan. Olisi vahinko, jos minulla ei sitä olisi, sillä juuri sinun siunauksellasi täytyy olla arvoa Jumalan edessä." Hän laskeutui polvilleen vanhuksen eteen.

Tämä laski kätensä hänen päälaelleen. "Minä siunaan sinut Magdaleena, Herramme ja Jumalamme suojelkoon ja varjelkoon sinua…" Vanhuksen kädet alkoivat niin ankarasti vavista, että ne tärisyttivät tytön päätäkin, johon ne nojautuivat, ja siksi hän tempaisi ne äkkiä pois.

Tyttö ei ymmärtänyt syytä siihen, katsoi rukoillen ylös ja kohotti ristiin liitetyt kätensä vanhusta kohti. Vanhus laski vielä kerran kätensä hänen vaaleille hiuksilleen ja sanoi: "Minä siunaan sinut, Magdaleena, omana lapsenani — omana lapsenani!"