He vaikenivat kumpikin ja astuivat reippaasti.
Sankka metsä, joka kasvoi vasemmalle puolelle jääneillä kummuilla, oli näillä tienoilla levinnyt tasangollekin, peltojen ja niittyjen väliin. Maantie teki tässä laajassa vihreässä metsässä monta kierrosta, mutta ennenkun ensimäiseen mutkaan saavuttiin, erosi maantiestä kaita oikopolku, jota kaikki jalkamiehet käyttivät.
Florian odotti Magdaleenaa tämän varjoisen metsäpolun suulla, mutta nähdessään tämän saapuvan Franzlin seurassa hän kirosi hiljaa ja kätkeytyi pensaan taakse.
Kleehuberin Franzl oli lyhempikasvuinen kuin hänen ystävättärensä, ja hänelle tuli pian työlääksi pysyä Magdaleenan rinnalla. "Kuule, Leena", hän sanoi, "miksi niin hirmuisesti kiirehtisimme? Jalat vievät tällä kyydillä kauemmas kuin on määräkään. Jos näin juoksemme, ennätämme iltaan Turkinmaalle."
Kun Magdaleena katsoi äänetönnä eteensä ja jatkoi matkaa samalla vauhdilla, lisäsi Franzl: "Se olisi seikkailua! Siellä myödään naisväkeä, ja minä olisin utelias tietämään, kummastako meistä maksetaan enemmän, sinustako vaiko minusta?"
Mutta kun hänen ystävättärensä ei nytkään vastannut mitään, hiljensi vain hiukan käyntiään, pysähtyi Franzl raskaasti hengittäen: "Tiedätkö, minulla ei ole halua tulla Turkinmaalle, enkä voine sinua kauemmas seuratakaan", — hän heittäytyi Magdaleenan syliin. — "Leena parka, eikö tyhmä Franzl voi houkutella sinua enää kertaakaan nauramaan? Sinä olet ottanut asian liian raskaasti. Mutta kyllä se tasaantuu, — niin, kyllä se tasaantuu."
"Minä toivon sitä."
Franzl kuivasi silmiään esiliinallaan, hän ei muistanut, että se oli hänen paras esiliinansa, jota hän piti vain sunnuntaisin ja jonka hän oli pannut kirkkojuhlaksi eteensä. Vasta sitten, kun hän oli tämän kurttaantuneen vaatekappaleensa laskenut silmiltään ja koettanut sitä turhaan kahdesti kädellään suoraksi sivellä, ilmeni hänen kasvoilleen epätoivo, joka pakotti Magdaleenan nauramaan.
"Menköön se", huusi Franzl polkien iloisesti jalallaan maata, tarttuen samalla esiliinaan ja rutistaen sen aivan kokonaan. "Olenhan saanut nähdä, ett'et ole vielä unhottanut nauramisen taitoa." Hän kääri kätensä Magdaleenan vyötäisille, laski päänsä hänen olkapäälleen ja katsoi häneen. "Nyt rakastan sinua jälleen. Muutoin en olisi voinut tanssia tänäpäivänä ainoatakaan askelta, mutta nyt minä koetan. Ja nyt Jumalan haltuun, kullannuppuseni, ja kirjota meille pian hyviä kuulumisia! Ja yksi asia vielä, — Florian ei tietenkään tule tanssimaan, mutta kun hänet tapaan, kerron hänelle terveisiä sinulta."
"Älä tee sitä, Franzl. Kun kahden henkilön on välttämättä unhotettava toisensa, ei sellainen muistutus ole ollenkaan hyvä; olisi päinvastoin parempi auttaa heitä haihduttamaan toisiaan. Hyvästi, Franzl! Ole aina iloinen ja kunnollinen, minä kirjotan pian. Jumalan haltuun!" Magdaleena poikkesi kapealle polulle ja astui reippaasti eteenpäin.