"Tänään me menemme niityille, että sinä saat nähdä täällä kaikki", sanoi Burgerl. Sitten hän hiipi aivan Magdaleenan luo ja lisäsi kuiskaten: "Mutta minä yksin vien sinut sinne, missä muut eivät näe meitä, sillä minä tahdon pitää sinut yksin."
Isä katsoi Magdaleenaan kirkkain, ystävällisin silmin. "Hän on oikea kultalapsi — vai kuinka?"
"Minä noudan ensin puutarhahattuni", huusi Burgerl. "Tahdotko sinäkin, Leena? Antaisin sinulle mielelläni äitivainajan hatun. Saanko antaa, isä?"
Talonpoika nyökkäsi.
Tyttö juoksi puutarhan läpi asuinrakennukseen.
He seisoivat nyt kahden vastakkain.
Hetken kuluttua lausui isäntä katsoen syrjään: "Sinä nukuit huonosti?"
"En ainakaan paljoa."
"Sen uskon."
"Mutta minkä nukuin, nukuin hyvin."