"Ohoh, vai puhuu opettajasi sellaista?"
"Niin, mutta mistä tuo vanhus maurilaiset tuntisi? Ei täällä ole niitä muita kuin se yksi, joka kauppiaan ilmotuskilvessä myö sikareja ja paperosseja. Hän on sen oppinut kirjoistaan niinkuin kaiken muunkin, jota meidän sitten pitää lukea ja kirjottaa. Jos antaisimme hänen kirjansa meidän ensimäiselle rengillemme Heinerille, joka lukee yhtä pian kuin puhuukin, hän voisi helposti pitää koulua tuon ukon sijasta."
"Minusta tuntuu että sinä olet ynseä opettajallesi", sanoi Magdaleena nauraen. "Sanopa, onko teillä tänään koulua? Kenties oletkin koulutuntisi kulkusalla ja minä autan sinua."
"Kyllä hän pitää koulunsa, mutta minä en sairaaksi tultuani ole käynyt siellä. Ukko itse on sanonut isälle, että minä joko nauratin niitä nuoria höperöitä tahi säikytin niitä. Sen jälkeen hän on tullut meille illalla koulutyönsä päätyttyä ja opettanut minulle erikseen saman minkä koulussakin. Sunnuntai-illoin käyn minä kirkossa uskonnonopetustunneilla; siitä ei ole minua vielä estetty."
He kulkivat kotvan aikaa äänetönnä toistensa rinnalla. Äkkiä Burgerl huusi iloisesti: "Nyt me olemme täällä. Tule, Leena!" Hän juoksi eräälle kummulle, jolla seisoi kyhmyinen tammi. Sen latva oli taittunut, muta sitä leveämmälle oli se levittänyt oksiaan.
"Etkö täällä saa tarpeeksi varjoa?" kysyi Burgerl osottaen puuta. "Ja katsopa ympärillesi, niin näet koko Grasbodenin eteesi leviävän." Hän ojensi molemmat kätensä ja pyörähti ympäri. "Eikös isällä ole liian paljon viljelyksiä? Katsopa, pitkin koko kylän pituutta ja sen takanakin molemmin puolin, niin kauas kuin pensas-aita tien tällä ja tuolla puolen ulottuu maantietä pitkin, ja sitten koko alue tänne sivulle tuohon kaukaiseen kulmaan asti, jossa näet pienten olentojen liikkuvan — ne on meidän työväkeä — edelleen aina tuonne hongikkoon asti."
"Se ei ainakaan enään ole teidän?"
"On se. Siellä on maantie, jota isä pitää omalla maallaan kunnossa."
"Siellä metsässä on varmaan hyvin kaunista."
Burgerl käänsi arasti katseensa. "Minä en mene koskaan sinne", sanoi hän hiljaa. Hän istahti ruohopenkereelle puun juurella. "Olet nyt nähnyt tarpeeksi, tule, istu luokseni varjoon ja kerro jotakin." Magdaleena istui hänen viereensä, ja Burgerl alkoi häneltä kysellä, mistä hän oli, minkälaista oli Langendorfissa ja hänen vanhempiensa kodissa, hän kyseli hänen vanhempiaan, veljiään ja sisariaan sekä sanoi lopuksi: