"Älä huolehdi minun tähteni." Myllärin poika käänsi selkänsä ja meni.
"Kuule, Flori", huusi miiluri hänen jälkeensä, "yksi neuvo vain!"
Florian pysähtyi ja odotti kääntymättä. "Jos sinä välttämättä tahdot mennä, niin älä ärsytä paholaista tarpeettomasti! Sano tulleesi koettelemaan itseäsi. Tee täydellinen taistelusopimus, mitä etuja saa käyttää, mitä ei, ja lopettakaa kamppailu heti, kun toinen on heitetty nurin, jonka jälkeen toinen ei enää saa häneen koskea. Kuuletko?"
"Kuulen kyllä", sanoi Florian kääntyen jonkun verran. "Eikö meidän pitäisi myöskin tehdä sopimus, että taistelemme heinäkarheella, jotta tappiolle joutunut kaatuisi pehmeälle aluselle. Itse et ole niin pelkuri kuin neuvot toisia olemaan. Olen hyvilläni, kun johdit minut tähän ajatukseen; siinä on jotakin uutta, ja kävi miten kävi, sen ei tarvitse sinua surettaa. Jumalan haltuun, Jaakko!"
"Jumalan haltuun, mutta…"
"Jos tahdot että eroamme ystävinä, niin älä puhu enää. Hyvää yötä!"
Florian astui ripeästi edelleen, miiluri mietti hetken paikoillaan, teki muutamia vilkkaita mielipahaa osottavia liikkeitä ja meni sitten päätä puistellen tiehensä.
Kun Florian saapui suuren pensaan luo, joka kaihti Reindorferin talon, kuuli hän jonkun juoksujalkaa saapuvan, ja pensaan sivu mentyään hän huomasi Reindorferin vanhan rengin juoksevan häntä vastaan?
"Minne niin kiire?" kysyi hän.
"Kiire on, — hyvää iltaa", sanoi renki, "välskäri on talossa, emäntä on kuolemaisillaan, ja minä juoksen noutamaan pappia. Hyvää yötä!"