Tyttönen vetäytyi aivan pirtin seinää vastaan ja seurasi kauhistunein katsein ja puristetuin käsin miesten ottelua.
Kamppailu alkoi ilman minkäänlaisia sopimuksia ja sitä jatkettiin huolimatta mistään säännöistä. Ensimäisessä hurjassa temmellyksessä pitivät molemmat vastustajat tasaväkisesti puoliaan, mutta tämä seikka juuri sai Urbanin malttamaan mieltään. Hän asettui torjuvaan ja odottavaan asentoon, äkkiä hän näki edullisen tilaisuuden ja heitti vastustajansa nuolennopeudella maahan, syöksyi sitten hänen päälleen kuin villi peto, polki häntä jaloin, heittäytyi hänen ylitsensä, antoi hänelle iskuja, hyppäsi taas ylös häntä uudestaan tallatakseen ja potkiakseen, heittäytyi taas päälle ja löi…
Tyttö oli syössyt paikalle ja juoksi neuvotonna itkien ja huutaen raadellun nuorukaisen ympärillä.
Florian huusi häpeästä, raivosta ja kauheista tuskista; hän olisi tajuttomana hervonnut maahan, jollei yksi ajatus olisi pitänyt häntä hereillä ja antanut hänelle yli-inhimillisiä voimia, — oli kostettava, maksoi mitä maksoi! Tuolla metsän aukeaman takana täytyy olla jyrkkä rinne, — jos sitä myöden, sen terävien kalliosärmien ylitse jonkun kanssa alas vierii, niin täytyypä tämänkin lopulta jäädä toisen rinnalle hiljaa lepäämään ja jättää tappelut ja kerskailut joksikin aikaa!
Hän tarttui sylin vastustajaansa ja ensimäisellä heilahduksella he vyöryivät aivan viimeisen kuusen luo.
Mutta Urban oli irrottanut äkkiä kätensä Florianista ja huitoi niillä nyt ilmaa. "Ei sinnepäin", karjui hän, "ei sinnepäin: siellä on jyrkänne!" Hän makasi kalmankalpeana Florianin alla ja piti kouristuneesti molemmin käsin kiinni erään kuusen liukkaasta juurisolmusta.
Hän puhui liiankin totta, ainoastaan pari askelta, erotti heidät ammottavan syvyyden äyräältä, yksi varomatoin liike vain, ja silloin se heidät vie.
"Niinkö?" sanoi Florian, ja vaikka hänen täytyi tuskissaan hammasta purra, vetäytyivät hänen kasvonsa kuitenkin omituiseen hymyyn. "Se siis pudottaa hiukan syvemmälle kuin olin ajatellut. Yhtä kaikki minulle! Sinä olet repinyt minua pahemmin kuin minä koskaan kissaa! Luulisitko, että minä kuljen täällä maailmassa raajarikkona ja silvottuna ja annan sinun osottaa sormellasi minuun? Ei, katala heittiö, sinä et näe enää auringon nousua! Tule mukaan!"
Yksi nykäisy — yksi hurja kauhun kirkaisu, — nuolen nopeasti luiskahti juurisolmu puristetusta kädestä ja kirposi asemilleen — ja kaksi ruumista syöksyi äyrään ylitse.
Lapsi päästi vihlovan huudon ja peitti kasvot käsillään; niin hän seisoi väristen, henkeään pidättäen ja odottaen. Hän saattoi nytkin, niinkuin monasti ennenkin viskattuaan kiven jyrkänteen reunan yli, hitaasti lukea, — yksi, — kaksi, — kolme —