Jälleen katsahtaessaan ylös Leena näki hänen seisovan veräjällä kirjeenkantajan luona ja sitten viittaavan häneen.
Vanha postimies lähestyi.
"Magdaleena Reindorfer?" kysyi hän.
"Niin on."
"Minulla on sinulle kirje." Hän piteli sitä sormiensa välissä ja käänsi sitten mustan lakan näkyville. "Tässä se on. Siinä on ehken jotakin ikävää. Sinun täytyy lujittaa luontosi."
Leena yritti ottaa kirjettä.
Vanhus veti sen pois. "Minun pitää saada kaksi kreutzeria. Tiedä, että minä elän niillä."
Nuori neito otti vapisevin käsin vaaditut kolikot hameensa taskusta. Hän sai kirjeensä, ja yksin jäätyänsä hän mursi sinetin, aukaisi paperilehdet ja alkoi lukea.
Loppuun päästyänsä hän istahti ruoholle, kätki käsin kasvonsa ja itki.
Kuolleina — kumpainenkin kuollut! Molemmat samana päivänä!