Vanhus katsoi hämmästyen tyttöön. "Minä luulen, että sinä otit sen saarnaksi! Sitä en tahtoisi, sillä silloin kävisi minulle niinkuin arvoisalle pastorillemme, jonka sunnuntaiset sanat unohtuvat ennen seuraavaa sunnuntaita."
"Minä en eläessäni unhota", vastasi tyttö.
Reindorfer oli jälleen mennyt puun luo ja leikkasi siitä puutarhaveitsellään toukkien pesän.
Magdaleenakin oli alottanut työnsä. — Kuinka jalosti isä tahtoikaan hänen parastansa! Olisiko ajateltavissa, että joku vieras ihminen tarkottaisi hänelle yhtä hyvää? Ja mitä hän voisi tehdä tämän hyväksi?
VII.
Ken ei mäenkiipeämistä kammoksunut, hän pääsi oikotietä kumpujen yli Vesihaudalta Keskihaudalle ja päinvastoin. Niityn poikki kulki kapea polku, pujottautui sitten mäkeä ylös häviten pensaiden ja hopeakuusien sekaan sekä laskeutui taas niitylle mäen toisella puolella.
Reindorferin Leena seurasi Kleehuberin Franzlia monena sunnuntaina tätä polkua metsänreunaan asti mäen rinteelle, jossa he ottivat toisiltaan jäähyväiset. Franzl jatkoi sitten yksin matkaa Vesihaudalle ja Leena istuutui maahan puiden varjoon. Hän katseli kotiaan sieltä ylhäältä, jonne hän vallan hyvin kuuli, jos häntä kutsuttiin.
Eräänä sunnuntaina iltapäivällä nämä molemmat tytöt kulkivat niinikään jutellen ja naureskellen ylämäkeä; Franzl puhui alinomaa ja oli valmis nauramaan turhimmallekin asialle.
"Mitä sinä alinomaa pälyt taaksesi?" kysyi Magdaleena.
"Kun eräs poika seuraa meitä", vastasi toinen nauraen.