Florian alkoi. Hän ei väsynyt kertomaan eikä äiti väsynyt kuulemaan.
Florian oli istuutunut lieden kulmalle ja äiti seisoi hänen vastassaan nojaten suuren kauhan kahvaan ja katsellen poikaansa säteilevin silmin Kyllä sinä voitkin miellyttää tytön — ajatteli hän siinä itsekseen — ja olipa onni, että se sattui olemaan hän, kaksi kaunista, jotka sopivat yhteen.
Liedelle asetettu kattila huomasi sillä välin olevansa unhotettu ja laiminlyöty eikä voinut sitä enää sietää. Kotvan aikaa oli jo sen sisässä sihissyt ja sähissyt; olipa se jo pari kertaa yrittänyt kanttaankin pois viskata, mutta kun mikään muu ei auttanut, kuohui se yli reunojensa, ja kattilan juoksevan sisällön sähistessä, perheenemännän huudahduksissa ja nuorukaisen äänekkäästi nauraessa katkesi keskuslelun juoni auttamattomasti.
* * * * *
Aterialta oli päästy. Palvelusväki oli noussut pöydän äärestä ja mennyt ulos. Myöskin Florian työnsi lautasen edestään ja siirsi tuolinsa.
"Mikä kiire sinulla on tänään?" kysyi mylläri.
"Minä menen tupakoimaan tuonne pisteaidan luo; siitä pitäisi kulkea ohi eräs minun koulutoverini, joka joutui viime vuonna sotaväkeen ja nyt on lomalla."
Myllärin vaimo puisti päätään ja ajatteli: "Hyvänen aika, kuinka rohkeasti se poika on oppinut tarvittaissa valehtelemaan. Sitä en olisi uskonut. Mistä hän on sen taidon saanut?"
Florian sulki hiljaa oven jälkeensä. Mylläri ja hänen emäntänsä olivat kahden kesken.
Emäntä tarttui miehensä vasempaan käteen ja puristi sitä hiljaa: "Sinä, ukkoseni, et saa pahastua", sanoi hän, "mutta tuo koulutoverijuttu on keksittyä. Hän poistui, koska hän ymmärsi, että minä tahdon ottaa puheeksi asian, joka myöskin koskee hänen toveriaan, mutta ei miestoveria."