Mylläri vavahti ja laski päänsä entistä alemmaksi, hän heitti kahvelin, jota hän piteli leikitellen kädessään, pöytään sellaisella voimalla, että sen haarukat vääntyivät.
"Hyvä Jumala, mikä sinulla on?" Vaimo tarttui hänen käteensä.
"Ei mikään", sanoi hän hengittäen raskaasti, "se oli niin äkillinen yllätys."
"Sentään, kuinka säikähdin; sellaisia kouristuskohtauksia en ole sinussa ennen huomannut."
"Eikä se nytkään merkitse sen enempää."
"Sitä toivon. Mutta sanopa nyt, ukko, mitä tästä asiasta arvelet! Jos se sinusta sopii, niin teen mielelläni Florianille sen ilon, että annan heti valjastaa ja ajan Reindorferin taloon."
"Eihän sillä niin kiirettä liene? Antaa pojan jonkun aikaa miettiä, ehkenpä hän luopuu koko ajatuksesta. Sillä iällä mielistyy pian tyttöön, mutta se ei useinkaan kestä kauan."
"Luulen kyllä, ettei hän olisi mikään poikkeus miesväestä, jos hän paremman löytäessään vaihtaisikin mielitiettyä; mutta kellä on kyyhkynen kädessään, hän ei katsele katolla istuvia varpusia. Muuten he ovat minusta kuin luodut toisilleen. Tuskinpa sinäkään löytäisit hänelle sopivampaa vaimoa."
"Sen kyllä myönnän. Mutta sittenkin on parasta neuvoa häntä jättämään.
Ei käy päinsä!"
"Miksi ei?"