Ensimäinen kuvaelma.
Torkkolan puutarha. Asuinrakennus oikealla, etualalla. Oven vieressä lehtimaja, jossa pöytiä ja penkkejä. Perällä veräjä. Taustassa järvimaisema.
NYKÄNEN (Huoneessa). Noin ikään! Ja nyt ulos raitista ilmaa saamaan. Ja sitte avataan ikkunat ja kaikki huoneet savustetaan katajoilla. (Toimeliaana ulos huoneesta, kainalossa suuren suuri tyyny, jonka sovittaa penkille. Torkkola seuraa hitaasti jälessä Tiitan tukemana). Varovasti kaikin mokomin! Ja nojaa Tiltaan, se on varminta. — Pian ovat minun lapseni täällä tukemassa sinua. Ja siitä se hyvä tulee, saat nähdä vaan, ja miten ne sinua sitten vaalivat ja hoitelevatkaan (Auttaa häntä). Noin ikään, — tässä nyt ollaan! (Liikutettuna). Hyvänen aika toki — et uskokaan, kuinka iloinen olen siitä, että minulla on niin hyvä lanko kuin sinä! — Mutta istuhan toki, lanko, istu kaikin mokomin!
TORKKOLA. Istu, sanoit! (Istuutuu vaivalloisesti).
Oh—oh—hoo—jaa—jaa!
TILTA (Sovittaa tyynyn hänen selkänsä taakse ja palaa huoneeseen.)
NYKÄNEN. Noin ikään. Loikoile nyt siinä ja nauti. Ja — mitäs minun pitikään sanomani? Niin — odotahan — sitähän se oli! Se Matleena, näet, hän sanoi, että jos sinua haluttaa jaloitella hetkisen, niin ei se sinua lainkaan vahingoittaisi, jos sen tekisitkin.
TORKKOLA. Matleena on nauta! — Eikös hän käskenyt minua tanssimaankin, ellen voisi hillitä itseäni?
NYKÄNEN. Niin, eipä taitaisi sekään haitata, jos pari kierrosta pyöräyttelisit, kun henki päälle tulee! Tee se! Minä tarkoitan: jos niin on, että katumus niiksi saattaa, niinkuin se kuningas Taavetinkin sai jumalan kunniaksi tanssimaan. Miks'et silloin sinä voisi tanssia jumalan kunniaksi, Aapeli, sinä myöskin?
Sitäpaitsi sanoi Matleena että se ei suinkaan haittaisi sinua, jos tästä vääntäytyisimme kaupunkiin. Ja sitä samaa minäkin. Ei muuta kun järjestyksen vuoksi! Sen vuoksi vaan! Ja samaa sinäkin muistaakseni arvelit.
TORKKOLA. Sinullakos nyt on hiton hoppu sille matkalle!