VAARI (Kutoo ahkerasti, mutta kainaloissa olevat lankakerät vaivaavat häntä). Enkös taaskin kadottanut silmää! (Syyhyttää puikolla leukaansa). Ala vaan taas laskemaan!
LEENA (Ovessa). Ruoka on valmis. Mutta minne pojat joutuivat?
VAARI. Heidän piti kantaa työkalut vajaan.
LEENA. Näinkö tekivät! Tuossahan ne vielä ovat.
VAARI (Katsoo taakseen). Katsos perhanoita! Eivätkö olekin livistäneet tiehensä!
LEENA. Niin, etsippäs heitä nyt!
(Sisään.)
VAARI. Äh, kyllä minä heidät käsitän (Kääntyy, yhä kutoen, mennäkseen, pudottaa toisen kerän). Perhana! (Kumartuu sitä ottamaan, pudottaa taas toisen ja kolmannenkin kerän). Noin ikään, nyt on helvetti valmis! (Vetää langoista, joten kerät vierivät yhä kauvemmas). No, kun ette tahdo, niin vieköön piru teidät kaikki tyyni! Eipä tarvitse hänen silloin avojaloin käydä. (Survaisee kaikki pihalle). Haukkumisia me kuitenkin saamme, kun kotiin tulemme — ellemme onnistu siitäkin rajuilmasta pelastua.
(Lähtee toisten jälestä. Lyhyt äänettömyys. Jyrisee tuon tuostakin.
Aapeli ja Malakias tulevat portista. Sitten Leena tulee talosta.)
NYKÄNEN. Hyvä toki oli, että mukaasi lähdin, lanko. Eikös ollutkin? Niin ei sinun tarvinnut täällä yksin rämpiä! Niinhän se oli aivan kuin ajattelin, että kyllä sitä ei pääse perille asti ajamaan. Tämä talo tässä on ainoa täällä kallioitten luona!