TORKKOLA (Tulee hitaasti keppiinsä nojaten). Niin, mutta hiukan se on liian suuri yksinäiselle naisihmiselle.
NYKÄNEN. Mielisinpä nähdä tuon naikkosen. Minulla on omat arveluni. Tuo juopporatti Teemu tahtoi vaan juonitella itselleen ryypyn! — Ja tämän jutun hän on keksinyt meitä narratakseen, sen saat nähdä.
LEENA (Sisältä). Kuka siellä? (Ovessa). Vai niin, jokos vihdoinkin olette täällä taas, te tyhjäntoimittajat.
TORKKOLA. Hyvää iltaa.
LEENA. Jumal'antakoon! — Mitäs te täältä etsitte?
TORKKOLA (Lähestyy kiihoittuneena). Sinäkös se olet se Myllärin Leena?
LEENA (Kiivaasti hänen eteensä). Mitäs se kelle kuuluu? Hä? Kuuluukos se kelle, kysyn minä! Minä olen Kiviojan vaarin vaimo, jos tietää tahdot ja tämän talon emäntä. Eikä se kehen kuulu, kuka olin ennen sitä. Eikös sitä saa elää rauhassa, hä? Mitä te täällä juoksentelette kuin hullut sitä kyselemässä. Äskettäinkin oli täällä muuan humalainen ajurinrenki, ja kyseli ja tutkiskeli, jotta vallan pelotti! Mitäs se teitä ja häntä liikuttaa, olenko minä myllärin Leena vai en. Nuoruudessani minä kerran tein vähän tyhmyyksiä erään talonpoikaisroikaleen kanssa. Mutta siitä on jo niin pitkä aika, ettei se ole melkein tosikaan enään. Onko hän ehkä kuollut nyt? Periäkö saan, vai? Tuomariko taas minua hakee, sanokaa pois vain!
TORKKOLA (Tulee lähemmäksi). Leena! (Salamoi ja etäistä jyrinää kuuluu). Etkö enää tunne minua?
LEENA. Mistäs minä teidät tuntisin?
(Taas salamoi.)