Ja nyt pakotti Rosl miehensä hiuskarvalleen kertomaan, mitä häneltä oli kysytty, mitä hän siihen oli vastannut, mitä hänen sanojaan ei uskottu, mitä pidettiin valheena, ja kun mies oli päässyt loppuun, sanoi Rosl punakkana tuohtumuksesta ja tyytymättömyydestä: "Mikä jänishousu oletkaan, kun et, vaikka sinun kaulukseesi käydään kiinni, osaa muuta sanoa kuin: 'Tehkää minulle mitä tahdotte'!? Aivan täytyy minun sinun tähtesi hävetä, kun menen herra tohtorin luo."
"Jätä mieluummin menemättä, Rosl", huokasi Kirninger. "Akkaväen sekaantuminen ei siinä auta mitään."
Mutta Rosl oli jo ulkona.
Tohtori Haidenreich oli, kuten hänen aikaisemmastakin esiintymisestään on ilmennyt, ihmisystävällinen nuori mies, ja vaikkakin hänestä tuntui sangen epämieluiselta nousta pöydästään ja kuulla talonpoikaisvaimon ulvontaa, niin päätti Kirningerin vaimon päästää puheilleen. Täytyihän hänen sääliä naisparkaa, jonka elämä oli kytketty toiseen olentoon, joka niin kammottavalla tavalla oli joutunut perikatoon! Hän ei tahtonut vaimolta evätä lohdutustaan, sillä saattoi tällaisella neuvottelulla koettaa kaiken, mitä vielä oli koetettavissa.
Rosl seisoi sangen kunnioittavasti virkahuoneessa, hän ei näyttänyt vieläkään lainkaan käsittävän asian vakavuutta, muuten olisi hän kummastuneena tuijottanut varatuomariin, joka nyt astui sisään ja oikeuspöydän edessä päästeli ja pani pois serviettinsä, jonka hän oli unhottanut eteensä. Että joku saattoikin syödä hyvällä ruokahalulla juuri tuomittuaan toisen hirsipuuhun — ja vieläpä hänen Peterinsä?! — Mutta kuten sanottu, hän ei ajatellut sitä. Valkoinen liina teki hänet vain luottavammaksi, hän niijasi ja sanoi: "Toivon, että olette hyvin syönyt, herra tohtori! Älkääkä olko vihainen, että olen teitä kutsunut, älkääkä panko miehellenikään pahaksi, että olette hänen kanssaan suotta nähnyt vaivaa. Hän oli äsken, kun niin ankarasti kävitte hänen kimppuunsa, aivan kuin puulla päähän lyöty, mutta se ei ole ihmekään, herra, sillä meillä ei ole milloinkaan ollut oikeuden kanssa mitään tekemistä, ja hän on aivan poissa nahoistaan moisen unikuvan johdosta; nyt on hän uudestaan käskenyt sanomaan ja oikein kauniisti pyytämään, että sen ennen kirjotetun lisäksi kirjotettaisiin, että hän pysyy lausunnossaan, joka on totta, että hän on serkultaan lainannut viisi guldenia ja että tämä on ottanut hänen kirveensä mukaansa terotettavaksi. Hän voi tehdä valan ristinkuvan ja palavain kynttiläin edessä, että hänen serkkunsa on elävänä ja terveenä hänestä eronnut! Hän ei tosin voi käsittää, miten kirves nyt yhtäkkiä on terotettu, oikeuden herrat ottakoot sen asian selville; mutta sen hän voi sanoa, että Zach on valehdellut, kun sanoo kuulleensa huudon ja että muka jotakin on vedetty pensaikon lävitse, sillä mieheni ei ole kuullut siitä mitään, vaikka oli lähempänä paikalla."
Tohtori oli valmistautunut epätoivoista vaimoa lohduttamaan, mutta ei vastaamaan puheliaalle lörpöttelijälle, joka näytti asian ottavan keveästi yli olkansa; niinpä sanoi hän enemmän painolla kuin lempeydellä: "On ymmärrettävää, että te syytetyn vaimona uskotte kaiken mitä hän olettaa ja uskottelee, mutta siten eivät muiden mielestä tule miehenne lausunnot sen uskottavammiksi; ei tuomari eikä lautakunta tule tuohon rahanlainaamiseen eikä kirveen antamiseen uskomaan, ja silloin on asia niin, että voimme luopuakin hyvin Zachin todistuksesta, vaikka hän muuten on valmis valalle. Jos häntä kuulustellaan, tulee siitä vain kukkura ennestään täyteen mittaan."
Rosl katsoi virkamieheen pelästyneenä. Nyt alkoi hänelle selvitä, ettei täällä merkinnyt mitään pyhinkään viattomuuden vakuutus ja että täällä voi saada luottamusta oman käsityksensä totuuteen ainoastaan silloin, jos muiden käsityksen voi todistaa vääräksi; nyt näytti asia aivan toisennäköiseltä, ja Roslilta oli kaikki rohkeus pettämäisillään. Hän pyyhki tukkaansa pois otsaltaan ja kostutti kätensä hiestä, joka otsalle oli kihonnut, ennenkuin pani ne ristiin rukoillen: "Herra, älkää tehkö väärin."
Tohtori heitti häneen ankaran katseen.
"Älkää iskekö harhaan, tahdoin sanoa", sammalsi Rosl.
"Voin tässä, kuten yleensä, menetellä vain siten kuin velvollisuuteni vaatii. Asian päätöksestä ei minun ole huolehdittava, se riippuu oikeuden käsittelystä, ja jos Kirninger luulee kieltämällä jotakin hyötyvänsä, niin tehköön niin, hän voi hankkia taitavan puolustajan, ja tämän tehtävä on kanteen kumoaminen, ja hänen — ei oikeuden, joka on toisella kannalla — on huolehdittava myös siitä, kuinka hän tekee tylsästä kirveestä terävän." Viime sanoja lausuessaan viittasi hän murha-aseeseen, joka vielä lepäsi pöydällä.