"Mitä sinä horiset, mokomakin hullu rähjä, sinä?" huusi Rosl juosten häntä kohden kapusta pystyssä.
"Enkä horise, Rosl", sanoi Zach, pannen kätensä ristiin rinnalleen.
"Jospa Jumala sen soisi! Mutta se ei ole lorua. Peter on tappanut
Kallingerin."
Rosl purskahti nauruun, ja ajorengin pään ylitse puhui hän ihmisille, jotka sillä välin olivat tulleet lähemmäksi: "Oletteko kuullut mitä tuo miekkonen puhuu? Mitä sanotte siihen?"
Silloin kohosi joukosta häntä kohden opettajan hopeahapsinen pää, ja hän sanoi pehmeällä ja nyt omituisesti väräjävällä äänellään: "Kirningerin vaimo, hän sanoo vain kuten asia on, oikeuden herrat ovat vakuutetut…"
Silloin heitti vaimo puukapustan taakseen ja sellaisena kuin oli, pörröisin päin, avojaloin, ainoastaan paita ja hame yllään, syöksähti hän tielle ja riensi juoksujalkaa kunnantaloa kohden.
Tohtori Haidenreichille, joka juuri oli aterialla, ilmotettiin, että Kirningerin vaimo pyysi lupaa saada puhutella miestään. Tohtori lausui, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan.
Rosl tapasi Peterinsä eräässä huoneessa, jossa oli ainoastaan neljä kylmää seinää. Kalmankalpeana hän pikemmin riippui kuin istui tuolilla ja häntä vartioi kaksi santarmia. Huolimatta heidän läsnäolostaan heittäytyi hän miehensä kaulaan, ja vaikka huoneessa olisi kahden vieraan miehen sijasta ollut niin monta kuin sinne mahtui, ei hän olisi niitä ujostellut.
"Peterini!" huusi hän. "Tässä olen! Mitään eivät he saa sinulle tehdä, Peterini! Tahdoin tulla ensin sinun luoksesi, ennenkuin puhuttelen tohtoria. Eikös niin, Peterini, ettet ole sitä tehnyt? Et ole voinut sitä tehdä!"
Kirninger pudisti päätään. "Mutta mitä se auttaa?" alkoi hän hiljaa. "Hyvä, rakas Roslini, saat nähdä, että he hirttävät minut kuitenkin tai sulkevat eliniäksi linnaan. Oikeuden herrat ovat niin ankarat, jos vain puhuu toisin kuin he ajattelevat — ja koko juttu on ihan hurja, jos sinulle sanon. Kaikki on niin vellottu ja hämmennetty, että se vähä minkä tiedän sanoa, näyttää valheelta ja todelta se, minkä joku toinen valehtelee; siinä ei auta mikään! Ajattelen enemmän, mistä kaikesta tämä kurjuus johtuu; Kallinger tahtoo jonkun viedä mukanaan hautaan ja siihen valitsee hän minut. On niin sen miehen tapaista — Jumala antakoon hänelle rauhan, että hän todellisen roiston päästää juoksemaan matkoihinsa ja siihen sijaan ottaa minut. Emmehän elinpäivänämme voineetkaan sietää toisiamme."
"Ah, ei, Peterini, heidän täytyy etsiä edelleen ja tutkia sitä, joka hänet on tappanut! Oikeuden täytyy vielä elää!"