"Ja mitä se äsken oli sinulta muuta kuin vanhaa tungettelevaisuuttasi, jolla jo vuosikausia olet kehottanut minua asettumaan lepoon?! Sinulta odotinkin sellaista, oletko sinä minulta jotain muuta odottanut? Meidän ijällämme ei kuitenkaan koskaan muututa. Älä siis turhia loruile, myönny siihen mihin on pakko ja salli minun nyt miettiä milloin määrään ajan. —"
"Ei, ei!" Olutjuusto-Martel ponnahti huutaen pystyyn istualtaan ja huitoi kuin epätoivoissaan käsiään ilmassa; häntä ei vielä milloinkaan ennen oltu nähty noin kiihtyneenä. "Ei, ei, se ei sovi! se ei ole oikein eikä kohtuullista! se ei käy laatuun, että sinä itse sen määräät!"
"Oletko järjiltäsi?" kysyi Sternsteinin isäntä kummastuneena. "Kuka sen sitten määrää, ellen minä?!"
"Et sinä! Sinua en tahdo enkä tarvitsekaan tahtoa!" jatkoi Olutjuusto-Martel huutaen. "Kuule minua! kuulkaa minua, miehet! Minua kaduttaa niin paljon kuin hiuksia on päässäni; harvoin lyön vetoa, sitä ei minun nytkään olisi pitänyt tehdä, ei ainakaan Sternsteinin isännän kanssa, hän on kovin juonikas! Melkein menetän vetoni, mutta vieköön hevoseni, olkoon tyttäreni nuoruusvuodet hukassa, nyt antaudun kumminkin vedonlyöntipaholaisen valtaan nahkoineni karvoineni, suokoon hän sitten minulle hyvää tai pahaa! Jos Tonilla on ratkaistavana yksi asia, niin ratkaiskoon toisenkin, jos hän sanoo: kyllä, niin sanokoon myöskin: koska! Se ei ole muuta kuin kohtuullista!"
"Kohtuullista se vaan onkin", virkkoivat toiset istujat.
Sternsteinin isäntä nousi ylös. "Koko tuon turhanpäiväisen melun ja hälinän olisit voinut itseltäsi säästää. Olen siinä suhteessa aivan samaa mieltä kanssasi." Hän kumartui alas ja kuiskasi Olutjuusto-Martelin korvaan: "Sinä kettu, hän pitää yhtä vähän kiirettä kuin minä."
Hetkisen katsoi Pitkä kauhistuneena ylös. Mutta olihan hän antanut vihjauksia! Äkkiä painoi hän jälleen päänsä alas ja katseli hymyillen pöytään.
Sternsteinin isäntä vilkutti silmiään toisille pöytätovereilleen ja sanoi nauraen: "Nyt lähden katsomaan hevosiani."
"Me tulemme mukaan", huusivat kaikki nauraen.
"Meidän on se tehtäväkin", melusi muuan, "jo senkin vuoksi, ettei vanhuksen ja pojan kesken tapahtuisi mitään välipuhetta!"