Toni pudisti päätään. "Ei se ole kuvittelua eikä otaksumista. Mitä ihmiset vakoilemisellaan ovat saaneet urkituksi minun hiiviskelemisestäni sinun tielläsi, se on vain minulle vahingoksi; vain minulle se tulee häpeäksi ja vain minut se tekee pilkanalaiseksi, kun juoksentelen perässäsi enkä löydä mitään lepoa."
"Ei se niin ole! Tähän asti olen aina tarkannut, kiipeisitkö sinä aidan yli vai koirako sitä raappi, ja niin kauan kuin täytyi ajatella, etten mitään sitä huomannut, ei sitä voitu minulle pahaksikaan lukea, mutta nyt on minulla tilaisuus kieltää sinua kuljeksimasta tielläni ja kävelemästä näkyvissäni ja sinun on myös pidettävä mielessäsi sanani!"
"En pidä", virkkoi Toni hiljaa, mutta päättävästi.
"Mitä?" huusi nuori vaimo vihasta hehkuen. "Oikein väkipakollako tekisit minut epäiltäväksi? Et siis tahdo noudattaa kieltoani?"
"En voi."
"Silloin syljen sinua vasten naamaa julkisella tiellä, kuten jo kerran ennen, ja huudan kaikille ihmisille, että sinä, velvollisuutesi unohtanut hylkiö, tahdot asetella ansoja minun kunnialleni, huolimatta siitä että olen sinua kohtaan tästä syystä kaikkea häväistystä ja solvausta käyttänyt!"
"Tee se."
"Hyi!"
"Olet oikeassa. Tunnustanhan itsekin ettei minulla ole mitään kunniantuntoa rinnassani, muutoin en seisoisi siellä, mihin en saa tulla, enkä kerjäisi yhtä jalanaskelta. Ainoa miehekkäisyys, mikä minussa vielä on ja jota kunnioitan, koska sen halveksiminen on maksanut minulle niin kalliin oppirahan, sanansapitäminen, kieltää minua nyt lupaamasta sinulle sitä, että tekisin tahtosi mukaan. Viikon verran voisin ehkä pysytellä loitolla, seuraavalla jo taas olen pakotettu hiiviskelemään ja vakoilemaan sinun läheisyydessäsi. Herra Jeesus! en tiedä mitä minun on tekeminen!"
Vanha Zinshoferin emäntä painoi esiliinan kasvoilleen ja pujahti takaoven kautta tuvasta ulos.