Helenasta oli tosin monena kuutamoisena yönä, jolloin hän kauan makasi valveillaan, tuntunut siltä kuin olisi jokin varjostanut akkunaa, mutta hän ei ollut ottanut siitä sen parempaa selkoa; vasta sitten kun kylässä alettiin puhua Sternsteinin nuoren isännän yöllisistä käynneistä ja pikku Muckerl loruili kauniista, ystävällisestä miehestä, joka oli luvannut antaa hänelle monta kaunista kapinetta, silloin sovellutti hän ihmisten puheet ja lapsen lörpöttelyn yhteen.
Vielä samana iltana, jolloin hän oli päässyt selvyyteen tästä, istui hän keskelle tupaa ja kurotti kaulaansa akkunaan päin, ja kun hän näki Tonin astelevan pitkin tietä, nousi hän vähäistä myöhemmin ylös ja juoksi äitinsä majaan.
Hän tempasi oven äkisti auki ja paiskasi sen lujasti kiinni perässään; sitten astui hän aivan Sternsteinin isännän lähelle, puiden nyrkkiä tämän kasvojen edessä. "Sinä olet kurja mies! Eikö sinulle ole kylliksi siinä, että yhden kerran olet ollut syypää minun onnettomuuteeni? Tahdotko minut nyt vielä vaimonakin saattaa huonoon huutoon?"
Zinshoferin emäntä tunkeutui kummankin väliin. "Älä vaan nosta mitään riitaa minun majassani", virkkoi hän, tarttuen Helenan uhkaavan oikean käden ranteeseen.
"Älä sinä sekaannu asiaan", huusi nuori vaimo, temmaisten itsensä kiivaasti irti. "Älä sekaannu asiaan, ei tällä, — sen sanon sinulle hyvällä, — eikä muulla tavoin, johon sulla kai olisi halua! Mitä minulla on tekemistä tuon kanssa tuossa, se on yksinomaan meidän kahden asia!"
"Tosin kyllä —", härnäili vanhus; isännän äkäinen liikahdus ja vihainen katse sai hänet vaikenemaan.
Toni työnsi hänet syrjään. "Jättäkää hänet rauhaan", hän virkkoi, "jättäkää hänet rauhaan, Zinshoferin emäntä. Onhan hän oikeassa moittiessaan minua menneistä asioista, olen huonosti menetellyt häntä kohtaan ja minulle on käynyt kyllin pahasti."
"Muutoin se ei sinua paljon raskauttaisi", ivaili Helena.
"Mutta Jumala on todistajani siihen", Toni jatkoi, — "etkä sinäkään voi saada minua valheesta kiinni —, että tarkotukseni alunalkaen oli kunniallinen —"
"Ja minä olin kylliksi nuori ja tuhma", keskeytti Helena hänen puheensa, "antamaan vaikka mitä yksinomaan tuosta tarkotuksesta. Mutta sinä erehdyt, jos luulet minun senvuoksi soimaavan sinua. Tuollainen petos kahden ihmisen välillä, jolloin petettykin aina on siihen avullisena, kun antaa pettää itseään, se tekee vain ihmisen viisaammaksi toisella kertaa ja niin se on ollutta ja mennyttä. Mutta kun nyt hiiviskelet tielläni, pidät minua vaimona yhtä huonona kuin tyttönä olin ajattelematon, nyt, jolloin petos koskisi kolinattakin, kolmatta sinun mieliksesi, ja jolloin vain yhdestä kunniattomasta tarkotuksesta voisi olla puhe etkä sinä menettäisi pelissä mitään ja minä enemmän kuin kaikki, nyt se on loukkaava kuvittelu ja häpeällinen otaksuminen!"